Black Sabbath soittaa viimeiset keikkansa marraskuussa, kertoo Sharon Osbourne

Tony, Ozzy ja Geezer heittävät jäähyväiset Japanin Ozzfest-keikoilla.

23.03.2015

Metallin esi-isä Black Sabbath kapuaa lavoille marraskuussa Japanin Ozzfest-keikoilla, ja sepä taisi sitten ollakin siinä, ainakin mitä tulee esiintymisiin. Näin siis siinä tapauksessa, että luottaa oheiselta Ozzfest-mainosvideolta löytyviin bändin managerin Sharon Osbournen selviin sanoihin. Nähdäänkö Sabbath jossain muualla ennen näitä esiintymisiä, ei ole selvillä.

Vaikka lopettamispäätösten pyörtäminen tuntuu olevan näinä päivinä klassikkobändien keskuudessa vallan trendi, pelkästään tieto kitaristi Tony Iommin syöpäsairaudesta lisää ilmoitukseen sen verran painoarvoa, että liekö rouvan sanasia pahemmin epäileminen.

Sharonin aviomies Ozzy Osbourne kertoi viime syksynä, että Sabbath julkaisisi tänä vuonna uuden studioalbumin, mutta sittemmin projektista ei ole herunut lisätietoja. Myöskin se, osallistuuko alkuperäinen Sabbath-rumpali Bill Ward millään muotoa yhtyeen viimeisiin tekemisiin, on hämärän peitossa.

Japanin Ozzfest tapahtuu 21.–22. marraskuuta.

Lisää luettavaa