Chris Cornellin kuolema varmistumassa itsemurhaksi – muusikot ympäri maailman surevat Soundgarden-miehen poistumista

19.05.2017

Torstaiaamu 18. toukokuuta valkeni synkissä merkeissä, kun Detroitista kantautuivat uutiset Soundgarden– ja Audioslave-nokkamies Chris Cornellin kuolemasta.

Associated Pressin mukaan kuolinsyyntutkijat ovat alustavissa tutkimuksissa todenneen 52-vuotiaan grungesuuruuden tehneen itsemurhan hirttäytymällä. Cornell oli tietojen mukaan löydetty Soundgardenin keskiviikkoisen keikan jälkeen hotellihuoneensa kylpyhuoneesta tiedottomana ja jonkinlainen remmi kaulansa ympärillä. Lopullinen ruumiinavausraportti ei tätä kirjoittaessa ole kuitenkaan vielä valmis.

Päivitys 19.52017 klo 16.30: Cornellin vaimo Vicky ja perheen asianajaja Kirk Pasich ovat antaneet virallisen lausunnon Billboardin kautta, jossa nämä epäilevät itsemurhan todennäköisyyttä. Pasichin mukaan Chris käytti Ativan-reseptilääkettä ahdistuneisuushäiriön hoitamiseen ja on saattanut ottaa lääkettä määrättyä isomman annoksen kuoliniltanaan. Asianajajan mukaan lääkkeen sivuvaikutuksina saattaa esiintyä ”vainoharhaa ja itsetuhoisia ajatuksia, puhekyvyn alentumista sekä harkintakyvyn pettämistä”.

Cornellin yllättävä kuolema sai muusikot ympäri maailman muistelemaan ja osoittamaan miehelle kunniaa sosiaalisessa mediassa. Surunvalittelunsa esittivät muun muassa Jimmy Page, Slash, Duff McKagan, Tony Iommi, Geezer Butler, Elton John, Alice Cooper, Paul Stanley kuin myös Audioslave-yhtyeessä Cornellin kanssa soittanut Tom Morello. Myös Suomessa monelta taholta muisteltiin Cornellia ja omat muistokirjoituksensa julkaisivat muun muassa Marko Annala ja Von Hertzen Brothers.

”Kiitos ystävyydestäsi, huumoristasi, älystäsi sekä ainutlaatuisesta lahjakkuudesta. Oli suuri kunnia tuntea sinut ystäväni ja kollegana. Olen murtunut ja todella surullinen, että olet poissa, mutta kahlitsematon rockvoimasi, kauniit melodiat ja hymysi muisto elävät kanssamme ikuisesti”, Morello kirjoittaa.

Shocked & saddened by the news of Chris Cornell’s passing. RIP.

Henkilön Slash (@slash) jakama julkaisu

Shocking news. My thoughts are with his family and friends. Going to crank Badmotorfinger.

Henkilön Scott Ian (@scottianthrax) jakama julkaisu

Lisää luettavaa