Cult of Luna ilmoitti jäävänsä tauolle – jatko epävarmaa

18.12.2013

Post-metalia soittava Cult of Luna ilmoitti Facebookissa jäävänsä tauolle. Keväällä Suomessa käynyt ruotsalaisbändi hoitaa kuratoimansa Beyond the Redshift -festivaalin toukokuussa, mutta sen jälkeen jatko on epävarmaa ja täysin auki.

”Emme ole lopettamassa. Kuluva vuosi on ollut erittäin aktiivinen meidän osalta, mutta emme voi jatkaa samaa tahtia. Emme enää ole bändi joka julkaisee albumin 1,5–2 vuoden välein. Olimme sitä lähes 10 vuotta, kun olimme nuorempia ja kykenimme keskittymään musiikkiin täydellisesti.”

”Julkaisemme seuraavan albumin ehkä ensi vuonna, ehkä vuosikymmenen kuluttua. Rehellisesti sanottuna emme tiedä. Palaamme ennemmin tai myöhemmin. Cult of Luna ei kuole.”

Vastaavat tiedotteet eivät usein enteile hyvää, mutta toivottavasti kuulemme bändistä seuraavan kerran yhtä laadukkaissa merkeissä kuin tänä vuonna ilmestynyt Vertikal.

Lisää luettavaa