Dethklok on tiensä päässä – animaatiosarjan omistava kanava ei suostu tekemään uusia jaksoja eikä vapauttamaan sen oikeuksia

26.05.2016

Tasan vuosikymmen sitten ”perustettu” Dethklok on luojansa Brendon Smallin mukaan nyt kuollut ja kuopattu. Animaatiosarja Metalocalypsesta tuttu kuvitteellinen death metal -bändi nousi suosionsa huipulla myös tosielämän areenoille ja kiersi maailmaa muun muassa Mastodonin, High on Firen ja Convergen kanssa.

Sarjaa ei kuitenkaan ole enää hetkeen nähty amerikkalaisella isäntäkanavallaan Adult Swimillä – eikä uusia jaksoja ilmeisesti ole enää koskaan tulossa. Syynä on kanavan haluttomuus rahoittaa sarjaa, vaikka samaan aikaan kanava ei suostu vapauttamaan sen oikeuksia Smallille itselleen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Dethklok-bändi tavaramerkkinä on Adult Swimin metaforisten lukkojen takana.

Small kommentoi asiaa Metal Insider -nettisivustolle:

– Luulen, että en enää pääse tekemään Dethklok-levyjä. Ihan vain siksi, että kanava on ollut vähemmän kuin halukas antamaan bändin nimeä muuhun käyttöön.

Metalocalypseä yritettiin viime vuonna pelastaa jopa joukkorahoituskampanjan avulla, jonka kautta rahoitusta löytyikin lähes kahden miljoonan dollarin arvosta. Adult Swim kuitenkin kieltäytyi käyttämästä tätä hyväkseen.

– Kävi ilmi, että Adult Swim ei halua kenenkään tekevän Metalocalypseä, ei edes itsensä. He vain haluavat vanhoja uusintoja. He maksoivat sarjan tekemisen, joten he voivat myös ottaa sen ja pitää sen itsellään. Niin show-bisnes vain toimii, hyvässä tai pahassa. He sanoivat meille suoraan ei, ja siihen heillä on oikeus. Jos minä olisin maksanut sarjan, niin minä voisin tehdä nämä päätökset. Mutta kun en maksanut.

Lisää luettavaa