Disturbed, Deftones ja Euroviisu-kummajainen – Provinssi tiedottaa viimeisimmistä kiinnityksistään

Päiväliput ja majoitukset ovat tulleet myös myyntiin.

14.11.2019

Provinssi on julkistanut nipun uusia esiintyjiä ensi kesän festivaaleilleen ja tässäkin joukossa on musiikin raskaampi laita hyvin edustettuna.

Jo aiemmin julkistettujen Kornin ja System of a Downin lisäksi Seinäjoelle saapuvat Kornin tavoin nu metalin ensimmäisessä aallossa maailmanmaineeseen nousseet Disturbed sekä Deftones. Lisäksi Törnävänsaarella tömistelevät ranskalainen progemetallisuuruus Gojira sekä Euroviisuissa kohauttanut ja heikkohermoisimmat pahasti säikäyttänyt industrial-trio Hatari.

Muita 25.-27. kesäkuuta järjestettävän Provinssin esiintyjiä ovat ensi kesänä kourallisen paluukeikkoja tekevä Hassisen Kone sekä brittiläinen pop-hittikone Charli XCX. Lisää festivaalijulkistuksia on luvassa vielä tämän vuoden puolella.

Uusien julkistusten yhteydessä Provinssi paljastaa jo vahvistettujen artistien esiintymispäivät sekä aloittaa päivälippujen ja erilaisten majoitusten myynnin. Early bird -hinnat ovat voimassa vuoden loppuun saakka tapahtuman nettikaupassa.

Provinssin päiväkohtainen jako näyttää tällä hetkellä seuraavalta:

TO 25.6. – System of a Down (US), Korn (US), Charli XCX (UK)
PE 26.6. – Gojira (FR), Hatari (IS)
LA 27.6.2020 Hassisen Kone, Deftones (US), Disturbed (US)

Lisää luettavaa