Disturbed esitti Conan O’Brienin ohjelmassa vuoden jyrkimmin mielipiteet jakavan coverinsa ja menetti kaksi fania

30.03.2016

Otsikossa mainitut tapahtumat eivät liity toisiinsa, mutta eipä näytä olevan tylsää päivää Disturbed-leirissä. Uutisoimme viime viikolla keikasta, jolla David Draimanin käpy oli kärähtänyt ja mies haukkunut puhelintansa näpräävän naisen.

Noh, nyt puhuu nainen. Omien sanojensa mukaan hän tekstasi tyttärelleen encoren alkaessa, että kohta tullaan. Draimanin asenne tympi sen verran, että hän ei aio maksaa enää yhdestäkään Disturbed-keikasta.

“Draiman oli mulkvisti. Disturbed menetti juuri kaksi isoa fania”, hänen miehensä summasi episodin.

Kahden fanin menetys ei yhtyeen kelkkaa kääntänyt. Disturbedin uusi viikko alkoi Conan O’Brienin isännöimässä keskusteluohjelmassa esiintymisellä. Kappaleeksi oli valittu Simonin & Garfunkelin The Sound of Silence – kuinkas muuten.

Tämä lainakappale kääntyy Draimanin johdolla melkoiseksi vuoristoratakyydiksi. Tällä vertauskuvalla tarkoitan tällä kertaa sitä, että toiset kiljuvat riemusta, toiset oksentavat vierustoverinsa syliin.

Lisää luettavaa