Ehkä kaikkien aikojen väärinymmärretyin bändi julkaisi uuden videon – Laibachin videolla on todella vahvaa symbolismia

Laibachilta on tulossa uusi levy perjantaina.

20.11.2018

Muun muassa natseiksi, fasisteiksi ja ties miksi syytetty Laibach julkaisee uuden levyn 23. marraskuuta. Levy on totuttuun tapaan omituinen konseptiteos. Tällä kertaa bändi on tehnyt covereita The Sound of Music -musikaalin kappaleista. Myös levy on nimetty The Sound of Musiciksi.

Uudelle videolle valikoitui kappale nimeltä The Lonely Goatherd. Biisi on saanut asianmukaisen käsittelyn. Videon kuvasto on tietenkin myös äärimmäisen vahvaa ja puhuttelevaa, symbolismi isketään suoraan katsojan tajuntaan.

Suomeenkin bändi on tulossa ensi vuoden alussa. Laibachin livekunnon voi käydä tsekkaamassa Tampereen Pakkahuoneella 12. maaliskuuta ja Helsingin The Circuksessa 13. päivä.

Lisää luettavaa