En ole vielä nähnyt Slime and Guilt -levynne sanoituksia, mutta korvakuulolta syntyi mielikuva, että tekstinne ovat melkoisen elämänmakuista ja aitoa kamaa. Tästä parhaana esimerkkinä nostettakoon esiin lähes kymmenminuuttinen Gas Station Pilgrim -eepos. Olenko oikeilla jäljillä?
– Aivan oikein! Mulla on nykyään todella luupäinen linja tekstien suhteen. Niiden pitää perustua aina jollain tasolla tositapahtumiin, olivat ne sitten omia tai lähipiirin kokemuksia. Unissa nähtyä materiaalia on myös mukana, mutta autenttisuudesta ei pysty tinkimään, rumpali Pyry aloittaa.
Äänekkäästä rockista, raskassointisesta metallista ja jossain määrin punkistakin ottavaa musiikkianne on vaikea lyödä yhteen selkeään genreen. Millaisista palikoista levy on mielestänne rakennettu?
– Genrejä on tosiaan vähän turha käydä luettelemaan, vaikutteita kun tulee levynhypistelijäjätkinä niin monesta jutusta. Sanoisin, että se on meluisaa rock’n’rollia jonkinlaisella tuomiopäivän viballa.
– Sitä vain tekee sellaista musiikkia, mistä tykkää ja haluaisi ehkä itse kuulla. Ei ole tullut tämän bändin kohdalla mietittyä, että oltaisiin jotain tiettyä genreä. Rock on rockia. Totta kai vaikutteita voi kuulla paljonkin eri tyylisuunnista, kun on itse niin innokas musiikinkuluttaja, kitaristi-laulaja Gyntsä lisää.
Biiseistä tihkuvat läpi päihteiden täyttämät, paikoitellen jokseenkin ahdistavatkin tunnelmat. Onko musiikkinne rappion glorifiointia?
– Ei mielestäni. Totuudenetsijä vaan päätyy ajoittain matkansa varrella melko pimeisiin paikkoihin, Pyry pyörittelee.
Kotikaupunkinne Kouvola nousee esiin Slime and Guiltin lehdistötiedotteessa ja myös uudella, puhdasta pahoinvointia tihkuvalla Faces in the Rain -musiikkivideolla. Minkälaiset elämän eväät olette saaneet Kouvolalta?
– Olen itse asiassa kotoisin naapurikunnasta, Iitistä, mutta valitettavasti asunut Kouvolassa muutaman vuoden. Lähinnä se on helvetin tylsä kaupunki, jossa musahommat on suurin piirtein ainoaa järkevää tekemistä, Pyry sanoo.
– Itse olin noin viisivuotias, kun muutettiin Kokkolasta Kouvolaan, ja ne vähäisetkin naiiviudenrippeet katosi heti kättelyssä. Mutta siis helvetin hieno kaupunkihan tämä on, ja täältä tulee aivan älytön määrä aivan älyttömän kovia bändejä, Gyntsä heittää.
Jos ajatellaan musiikkibisneksen nykysuuntausta yleisellä tasolla, Chestbursterin musiikissa ei ole varsinaisesti mitään coolia. Kannattaako tällaista kamaa edes tuoda kuulijoiden tietoisuuteen?
– Eikös uncool ole nykyään uusi cool? Vai miten päin se meni… Sanoisin, että meidän kama taitaa olla vähän liikaa niille, jotka eivät nää sen cooliutta, hehe, Pyry päättää.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2016.