Elämästä ja kuolemasta ilman sensuuria – Ensiesityksessä W. Iivarisen synkkä lyhytelokuva

Videon ohjauksesta vastaa Hans Weckman.

18.04.2019

Tytär-yhtyeestä tuttu W. Iivarinen esitteli tulevaa sooloalbumiaan julkaisemalla alkuvuodesta singlenä levyn avainkappaleen Kyynelten juhla. Syksyllä 2019 julkaistavalla levyllä kerrotaan vielä hengissä olevan ihmisen matkasta saatto-osastolta aina siihen pisteeseen, kun uurna on jo laskettu maahan – Kyynelten juhla on kertomus tuon matkan viimeisimmistä päivistä ja se edustaa albumin synkintä laitaa.

– Muistan, kun eräänä heinäkuisena päivänä 2017 palatessani saatto-osastolta, tämä biisi kirjoitti ikään kuin itse itsensä. Automatkalla sairaalasta kotiin oli kirjoitettuna ainakin ensimmäinen säkeistö ja puolet kertosäkeestä, Iivarinen avaa.

– En ole koskaan kirjoittanut mitään näin suoraan elämästä tai ylipäänsä avannut tekstiä jo suoraan biisiin näin henkilökohtaisella tavalla. Se tekeekin tästä levystä hyvin ainutlaatuisen, sillä se nivoutuu tämän saman ajatuksen ympärille. Kerronnallisesti jatkan Gösta Sundqvistmaista suoraa tulkintaa elämästä ja kuolemasta ilman sensuuria, mutta tässä tapauksessa koko levy on tositarinaa.

Nyt Infernon välityksellä ensiesityksensä saa Kyynelten juhlan musiikkivideoksi puettu lyhytelokuva, jonka ohjauksesta, kuvauksesta ja efektoinnista vastaa Hans Weckman. Weckman toimi myös Iivarisen edesmenneen Tytär-orkesterin visualistina ja ohjasi yhtyeen tyylitellyn Laulu on kuollut -videon. Iivarinen toteaakin Weckmanin olevan hänen kirjoissaan yksi maan lahjakkaimmista taiteilijoista.

– Leffan kuvaukset olivat melko kivuton projekti hyvän käsikirjoituksen ansioista, mutta leikkauksen ja editoinnin kanssa sitten painiskelimmekin pitkän tovin. Mutta hyvää kannatti odottaa ja jälki onkin ihan ”amerikanmeininkiä”!

Lisää luettavaa