Ensimmäinen uusi Slayer-biisi viiteen vuoteen – kuuntele ja lataa ilmaiseksi!

24.04.2014

Revolverin Golden Gods -kemut juhlittiin eilen Los Angelesissa ja itse Slayer teki yllätysesiintymisen gaalassa. Bändi soitti kolme biisiä, joista yksi oli upouusi Implode-kipale.

”Te olette odottaneet meitä aina – nyt on meidän vuoro antaa teille”, kommentoi Kerry King bändin ensimmäistä uutta biisiä viiteen vuoteen. Implode on nauhoitettu huhtikuun alussa Henson-studiolla Los Angelesissa Terry Daten ja Greg Fidelmanin johdolla.

Slayer painuu myöhemmin tänä vuonna studioon nauhoittamaan ensi vuonna ilmestyvää uutta studiolevyään. Levy tulee ulos Slayerin oman levymerkin kautta Nuclear Blastin avustuksella ja se päättää 28-vuotisen taipaleen Rick Rubinin ja American Recordingsin kanssa.

”Rick on ollut suuressa roolissa urallamme ja olemme tehneet hänen kanssaan upeita albumeita. Mutta nyt on uusi päivä, ja levy-yhtiöt eivät enää näyttele samanlaista roolia kuin aiemmin. Haluamme olla suoraan yhteydessä faneihimme”, Tom Araya kertoo.

Kotikatsomoissa varmaan jo revitään hiuksia päästä, joten mennäänpä takaisin asiaan. Implode on ladattavissa ilmaiseksi Slayerin kotisivuilta sähköpostiosoitetta tai Facebook-sisäänkirjautumista vastaan.

Slayer esiintyy reilun kuukauden kuluttua Helsingissä.

Lisää luettavaa