Ex-Iron Maiden -laulajalla vakavia terveysongelmia – leikkausoperaation odotteleminen on Paul Di’Annon mukaan ”yhtä helvettiä”

Laulajan mukaan huonoja päiviä on enemmän kuin hyviä.

20.05.2019

Aikoinaan Iron Maidenin kahdella ensimmäisellä pitkäsoitolla laulanut, myöhempinä vuosina soolona ja erinäisten bändiprojektien kanssa puuhastellut Paul Di’Anno on pitkään kärsinyt polvivaivoista, joiden vuoksi miekkonen on muutamina viimeisinä vuosina joutunut vetämään keikkojakin pyörätuolissa istuen.

The Metal Voicen Jimmy Kay lähestyi Di’Annoa hiljattain haastattelupyynnöllä, josta laulaja kuitenkin kohteliaasti kieltäytyi. Kay kuitenkin julkaisi Di’Annon vastauksen, josta käy ilmi, että miehen terveydentila alkaa olla jo melko vakavalla tolalla.

”Odottelen leikkaukseen pääsemistä ja se on yhtä helvettiä. Jalkoihin tulee jatkuvasti haavaumia, eivätkä he pysty siksi vielä asentamaan bionisia polvia. Se on hyvin masentavaa. Yritän parhaani mukaan selvitä, mutta se on vaikeaa. Minulla on enemmän huonoja kuin hyviä päiviä”, Di’Anno kommentoi.

”Mutta muuten olen okei, vietän aikaa kotona ja teen uutta materiaalia myöhempään käyttöön. Haastatteluihin en nyt kykene, sillä minulla on paljon klinikkakäyntejä ja yritän keskittyä tähän vaivaan.”

Pahalta kuulostaa. Toivottavasti mies saa pian uudet polvet ja pääsee takaisin musiikkihommien pariin. Voimia siis sinne Di’Annon suuntaan!

Lisää luettavaa