Fallujah-laulaja Alex Hoffmann lähtee bändistä kesken kovimman kiertuekauden – keikoille paikkaajaaksi ”erityinen vieras”

18.07.2017

Yksi teknisen death metalin kovimmista nimistä on yhtäkkiä pahan paikan partaalla, kun amerikkalaisen Fallujah-jyrän nokkamies Alex Hofmann on päättänyt jättää bändin. Eikä yhtään epäkäytännöllisempään aikaan kuin kesken kiireisimmän festivaalikeikkakauden Euroopassa.

Bändi julkaisi tiedotteen, jossa kunnioittavin sanakääntein ilmaisee surunsa Hofmannin lähdöstä, mutta vakuuttaa ymmärtävänsä miehen lähtöpäätöstä.

Ei bändi eikä Hofmann itse paljasta lähtönsä konkreettisia syitä, mutta Hofmann kommentoi tiedotteessa sen verran, että päätös on ”välttämätön, jotta voin aloittaa uuden luvun elämässäni.” Eli ilmeisesti kyseessä ei ole ainakaan ystävällisiin julkisiin sanoihin puettu, mutta kulissien takana todellisuudessa kylmä poispotkiminen bändin toimesta.

Bändi on hankalassa jamassa, sillä se tekee kesällä useita festarikeikkoja Euroopassa sekä alkusyksystä kiertää Pohjois-Amerikkaa varsin taajaan. Rivin väleistä voi kuitenkin lukea, että paikkaaja on jo mietitty ja ehkäpä jopa valittu, sillä bändi ilmoittaa jatkavansa kiertueilla ”erityisen vieraan” voimin.

Koko tiedotteen voi lukea bändin Facebook-sivuilta ameriikan kielellä.

Lisää luettavaa