Folk metal -pioneerit ottavat jälleen vahvasti kantaa – Skyclad pureutuu tuoreella videollaan ihmiskunnan itseaiheutettuihin ongelmiin

17.03.2017

Vuonna 1990 perustettu, folk metalin esi-isänä pidetty brittiläinen Skyclad julkaisee 28. huhtikuuta kolmannentoista pitkäsoittonsa. Se on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoittojulkaisu kahdeksaan vuoteen.

Ensimmäinen maistiainen Forward into the Past -albumilta on uunituore Change is Coming -single, jolla yhtye ottaa tuttuun tapaansa kantaa poliittisiin kuvioihin ja nykymaailman surkeaan tilaan. Kappaletta ja sen sanomaa vahvistaa osaltaan Fernando J. Martínezin ohjaama video, joka koostuu tosielämästä napatuista videopätkistä.

– Emme halunneet tehdä tyypillistä soittovideota, joten päädyimme tekemään meidän näköisemme lyriikkavideon. Se havainnollistaa ihmiskunnan itse itselleen aiheuttamia ongelmia ja osoittaa, miten kyvyttömiä olemme nämä vaikeudet ratkaisemaan. Osalle meistä kun asioiden seurauksilla ei ole pienintäkään merkitystä, kuvailee yhtyee nokkamies Kevin Ridley.

Uutta levyä Ridley puolestaan kuvailee soundimaailmaltaan lämpimäksi, luonnolliseksi ja ”todelliseksi”.

Lisää luettavaa