Frank Bello: Anthraxin seuravasta levystä tulee ”raskaampi kuin koskaan aiemmin”

"Bändissä on tällä hetkellä sisäistä raivoa."

21.08.2018

Anthrax-basisti Frank Bello kertoo The Salt Lake Tribunen haastattelussa yhtyeen alkavan työstää seuraajaa vuoden 2016 For All Kings -albumilleen ensi vuoden alussa. Ja miekkosen puheiden perusteella lopputuloksesta tulee varmasti mieluisa.

”Siitä tulee raskaampi kuin koskaan aiemmin. Niin ainakin luulen, meillä on nyt sellainen fiilis. Bändissä on tällä hetkellä sisäistä raivoa, mikä on mielestäni hyvä asia säveltämisessä”, Bello tuumaa.

Bellon mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, että bändi hylkäisi tutun melodisuutensa ja koukut, joista se on tullut vuosien varrella tunnetuksi.

”Emme ole geneeristä metallia. Me oikeasti välitämme biiseistämme. Kyse ei ole siitä, että meidän täytyy tehdä levy vaan me haluamme tehdä sen levyn. Biisien tekeminen vie meiltä aikaa, koska meidän täytyy elää ja hengittää niitä. Anthrax ei ole koskaan teeskennellyt mitään, emmekä tule niin koskaan tekemäänkään.”

Lisää luettavaa