Arch Enemy saapuu klubikeikalle Helsingin The Circukseen 31.1.2012. Lue, kuinka henkilökohtaisia bändin keulahahmo Angela Gossow jutteli Infernolle alkukesästä!
Teksti: Vilho Rajala www.archenemy.net
Wermelskirchen, Saksa. Japanin Sendain maanjäristyksestä on kulunut kolme päivää. Tapaus on Arch Enemyn uuden levyn promotilaisuudessa yleisin small talk -aihe.
Toimittajat pläräävät miniläppäreitään ja älypuhelimiaan saadakseen tuoreimmat tiedot Fukushiman ydinvoimalan tilanteesta.
Angela Gossow on kiinnittänyt punaruskean nahkatakkinsa rintapieleen tarran, jossa lukee ”Atomkraft? Nein Danke”. Sama hymyilevää aurinkoa esittävä merkki on ollut ydinvoiman vastustajien tunnuksena Saksassa ja muualla jo vuosikymmeniä.
Vastustaminen ja kapina on Gossow’lle luonnollinen tapa suhtautua asioihin. Se on jopa sisäänkirjoitettu hänen bändinsä nimeen. Arch Enemyn uusin levy on nimeltään Khaos Legions, ja kanteen on taiteiltu anarkisti-A sanomaa ryydittämään.
Istumme AJZ Bahndammissa, jossa hymyilevät auringot, anarkisti-A:t ja ikivanhat keikkajulisteet hyppivät silmille kaikkialla. Se on nuorisotila, alun perin vallattu talo, jossa järjestetään pikkubändien keikkoja ja jonne nuoret voivat tulla hengailemaan keskenään. Kuten varmaan kaikki vastaavat paikat ympäri maailmaa, myös tämä on jatkuvan purku- tai lakkautusuhan alla.
Gossow on täällä kotikentällään. Hän syntyi ja varttui vain hieman etelämpänä Kölnin laitamilla. Haastattelua edeltävänä päivänä Arch Enemy veti AJZ Bahndammissa spesiaalikeikan parinsadan hengen yleisölle.
– Viimeksi olen soittanut tässä paikassa vuonna 1997, Gossow sanoo ja osoittaa seinällä julistetta, jossa on hänen vanhan bändinsä Mistressin nimi.
Laulaja istuu tuolissaan leveästi röhnöttäen. Päässään hänellä on Diorin aurinkolasit, joiden sävy mätsää nahkatakkiin. Pöydälle on lastattu valtava, houkutteleva vihannes- ja hedelmävuori.
Arch Enemy on tällaiseen paikkaan aivan liian iso bändi, joten keikka vaati erityisjärjestelyjä. Levy-yhtiö Century Media myi netin kautta erittäin rajoitetun erän lippuja huokeaan 12 euron hintaan. Aivan kourallinen jätettiin vielä ovelle myyntiin. Tupa tuli tupaten täyteen nuoria faneja, jotka saivat taatusti unohtumattoman, intiimin elämyksen.
– Oli todella siistiä vetää pitkän keikkatauon jälkeen täällä, kun yleisö oli aivan naaman edessä! Siitähän me kaikki olemme aloittaneet. On hienoa että voimme tehdä sen vieläkin, Gossow myhäilee.
Miksauskaaos
Khaos Legions on jälleen kerran onnistunut Arch Enemy -levy. Se on mahtipontinen, melodinen, brutaali, massiivinen – kaikkea sitä, mitä bändiltä sopii odottaakin. Brittiläinen kollega luonnehtii musiikkia osuvasti ”stadium death metaliksi”.
Levyn tekeminen vei enemmän aikaa kuin yksikään aiempi Arch Enemy -teos. Kaikkiaan Khaos Legionsia väännettiin nelisen kuukautta.
Bändi ei ollut tehnyt biisejä vuoden 2007 jälkeen. Niinpä musiikkia purskahti nyt ilmoille totuttua enemmän ja levylle päätyi peräti 14 raitaa. Gossow’n mukaan luomistyö oli raskasta mutta palkitsevaa.
– Meillä oli todella paljon ideoita ja palava halu tehdä jotain uutta. Hoidimme äänitykset omin päin ja siinä oli tietenkin paljon työtä, mutta nautimme siitä. Kaikki olisi mennyt hienosti, jos miksaus olisi mennyt suunnitelmien mukaan.
Tammikuussa kaikki näytti vielä hyvältä. Kitaristi Michael Amott luonnehti silloin miksaajaksi valittua Rickard Bengtssonia audiofiiliksi, joka keskittyy jokaiseen projektiin sen vaatimalla tavalla. Lopulta mies ei kuitenkaan pystynyt miksaamaan uutta Arch Enemy -levyä.
– Meillä piti olla miksaus ja masterointi tehtynä maaliskuun neljäntenä. Rickard aloitti työt helmikuun alussa, ja kun kuukausi läheni loppuaan, aloimme kysellä, voisimmeko kuulla jotain. Se ei käynyt, koska hänellä oli aina joku re-amppaus tai soundikokeilu kesken, Gossow kertoo.
Hiljalleen kävi ilmi, että Bengtsson ei ollut saanut oikein mitään aikaan. Kun bändi vaati raakamiksausta kuultavaksi maaliskuun ensimmäisenä, miksaaja vetosi stressiin ja burnoutiin.
– Silloin tajusimme, että homma ei tule onnistumaan. Kuulimme vihdoin maaliskuun viidentenä yhdestä biisistä version, joka ei ollut ollenkaan sitä, mitä haettiin. Rickard oli ilmeisesti eksyksissä. Hän oli hukannut kokonaisuuden aivan täysin.
Michael Amott soitti Andy Sneapille, jolle bändi on soittanut hädissään aiemminkin. Doomsday Machinen (2005) miksaajaksi oli alun perin valittu Stefan Glaumann, mutta tämä Rammsteinin levyillä kannuksia hankkinut saksalainen ei ymmärtänyt, miltä Arch Enemyn piti kuulostaa. Sneap pelasti bändin silloin ja teki saman tempun nyt.
Kaiken sekoilun jälkeen yhtye on lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Khaos Legionsilla on syvä tunnelma, paljon melodiaa, vauhtia, raakaa paahtoa, nautinnollista rumpu- ja kitarailottelua, hyvä rakenne ja pisteenä i:n päälle Gossow’n äkäinen ja julma laulusuoritus.
Tyttö kohtaa helvetin
Gossow on syntynyt vuonna 1974. Hänen lapsuutensa maalla Reinin varrella oli onnellinen ja huoleton. Kotona ei ollut televisiota, joten pienenä hän vietti aikaansa hankkimalla reikiä housunpolviin ja multaa kynsien alle.
– Mylläsin kukkapenkeissä ja kiipeilin puissa ja katoilla. Vietin hyvin perhekeskeistä ja huoletonta elämää. Luulen, että se oli paljon parempi vaihtoehto kuin nykylasten istuminen tietokoneen edessä.
Teininä hän löysi metallimusiikin. Hän kuunteli paljon radiota ja viritti eräänä iltana vastaanottimeensa metallia soittavan radiokanavan. Sieltä tuli Kreatoria, Morbid Angelia ja Carcassia.
Tällainen musiikki kuulosti aika paljon rankemmalta kuin Gossow’n isän Cream-levyt, joita hän oli siihen asti kuunnellut.
– Nautin todella paljon siitä äärimmäisestä soundista. Kirjoitin nimiä ylös ja taiteilin niitä koulureppuuni.
Eräänä päivänä häntä taputettiin koulussa olalle. Joku halusi tiedustella, että ”jos kerran kuuntelet näitä bändejä, haluaisitko tsekata levykokoelmani?”. Tästä aukeni Angela Gossow’n tie uuteen sosiaaliseen ympäristöön.
Hän alkoi lukea fanzineja ja musiikkilehtiä, käydä keikoilla ja opetella laulamaan. Hän kapinoi kaikin voimin vanhempiaan vastaan, poltti tupakkaa ja joi, perusti bändin nimeltä Asmodina ja muutti lopulta kotoa pois. Tässä vaiheessa hän oli vasta 17-vuotias.
– Elämästä tulee teini-iässä yhtä helvettiä. Silloin herää tähän maailmaan ja alkaa ymmärtää omia puutteitaan ja muiden puutteita. Haluaa tehdä asioita, joita ei saa vielä tehdä, koska on alaikäinen. Haluaa olla oma itsensä ja tehdä omat ratkaisunsa, mutta vanhemmat ja opettajat vain neuvovat ja kieltävät, Gossow luettelee.
Hän itse halusi pysyä lapsena mahdollisimman pitkään. Hän ei meikannut eikä ollut kiinnostunut pojista ennen kuin täytti 14.
– Siinä iässä aletaan yleensä järjestää kotibileitä, pitää merkkivaatteita ja seurustella. Silloin ihminen alkaa etsiä identiteettiään ja jotain, mikä tuntuu omalta.
Gossow’lle se oli metallimusiikki. Vaikka siitä tuli tärkeä osa hänen identiteettiään, se ei ratkaissut hänen ongelmiaan. Nuori kapinallinen Angela Gossow nimittäin kieltäytyi syömästä.
Extra extra small
Edessäni istuu itsevarma, rento ja välitön nainen, joka on saavuttanut elämässään suuren unelman. On vaikea kuvitella, kuinka hauras ja ahdistunut tämä sama ihminen oli 20 vuotta sitten.
– Teini-ikä on kaikille vaikeaa aikaa. On finnejä, syömisongelmia, tupakkaa ja alkoholia liian aikaisin, seksiä liian aikaisin… Silloin on niin tyytymätön itseensä, että haluaa tehdä kaikenlaista ikään kuin päivittääkseen persoonaansa.
Nuoren Angelan hintelä ja poikamainen olemus pyöristyi teininä, kuten tytöille siinä iässä usein käy. Se ei sopinut alkuunkaan hänen minäkuvaansa, joten syöminen sai loppua. Pahimmassa vaiheessa hän ei syönyt mitään muuta kuin karamellia.
Tämän seurauksena hän tietenkin laihtui miltei luurangoksi. Asian surullisin puoli oli se, että muut tytöt kehuivat ja ihailivat hänen laihuuttaan.
– Kaikki kyselivät, miten minä sen oikein teen. Mahduin Kate Moss -tyyppisiin XXS-koon vaatteisiin ja se oli muiden mielestä ihailtavaa. Kun sellaista palautetta saa, ongelma vain pahenee.
Gossow kamppaili syömisen kanssa melkein kymmenen vuotta ennen kuin pääsi ongelmistaan lopullisesti eroon. Hän painottaa, että teini-iän vaikeudet eivät enää tänä päivänä määrittele hänen persoonaansa millään tavalla, mutta hän haluaa puhua niistä.
– Monet teinit kirjoittavat minulle netissä ja ihmettelevät, miten olen niin itsevarma. Kysyjä on usein 35-kiloinen tyttö, jonka mielestä kaikki tässä maailmassa on paskaa, Angela sanoo vakavana.
Hänen vastauksensa kysymykseen on, että kaikki ihmiset ovat olleet hauraita, epävarmoja ja ahdistuneita. Kaikilla on ollut ongelmia, jopa kaikkein cooleimmilla tyypeillä. Gossow haluaa tarjota globaalia olkapäätä ja esimerkin siitä, että ongelmista voi selvitä ja kasvaa entistä vahvemmaksi.
– Sanon heille tietenkin aina myös, että hakekaa apua. Siinä iässä ongelmista on todella vaikea päästä omin voimin eroon.
Gossow’n mukaan teinityttöjen maailmassa ulkonäkö on kaikki kaikessa, koska sisäinen maailma on vasta jäsentymässä.
– Jos teinitytölle sanoo, että hän on lihava, hän tuhoutuu viikoksi. Keskustelu on melkein mahdotonta. Miksi haluat samanlaiset sääret kuin Kate Mossilla? ”Siksi!” Auttaako se sinua elämässäsi, tekeekö se sinusta paremman? ”Ehkä!”
Kasvissyöjien bändi
Nykyään Gossow rakastaa ruokaa, muttei syö mitään eläinperäistä.
Gossow’n vanhemmat olivat kristillisiä ja konservatiivisia, mutta yhdessä asiassa hieman radikaalejakin. He olivat kasvissyöjiä ekologisista syistä, ja niinpä Angela kasvoi kasvissyöjäksi luonnollista reittiä.
Tällainen valinta oli 1970-luvun Saksassa melko poikkeuksellinen, ja niinpä sitä ei kaikkialla hyväksytty.
– Silloin kauhisteltiin, että pelkkiä kasviksia syövistä lapsista tulee oransseja tai vihreitä, Gossow nauraa.
Saksalaisista on muualla Euroopassa stereotyypitelty käytännöllinen insinöörikansa, mutta myös ekologisella ajattelulla on maassa pitkät perinteet. Pragmaattisuus kytkeytyy kiinnostavalla tavalla arvoliberaaliuteen ja idealismiin.
Näkemyseroja on tietenkin paljon ja painotukset vaihtelevat alueellisesti, mutta yleisesti ottaen saksalaiset ovat vapaamielistä sakkia. Mielenosoitukset ovat ajanvietettä siinä missä vaikka elokuvat. Mietoihin alkoholijuomiin suhtaudutaan sallivasti ja rennosti, samoin seksiin.
Angela Gossow on asunut Ruotsissa yli kymmenen vuotta. Hän korostaa olevansa maailmankansalainen, mutta hänen aksenttinsa paljastaa, missä hänen juurensa ovat.
Gossow perustelee vegaaniuttaan ympäristö- ja terveyssyillä. Se on hänelle ideologinen valinta, mutta vanhempia vastaan piti ensin kapinoida tässäkin asiassa.
– Yritin syödä lihaa, mutta tulin siitä hyvin sairaaksi. Ja koska söin teininä melkein pelkkää karkkia, minun piti mennä hammaslääkäriin ensimmäistä kertaa koskaan. Hiljalleen tajusin, että vanhemmillani taisi olla pointti, hän kertoo.
Bändin muutkin jäsenet ovat nykyään kasvissyöjiä. Gossow’n esimerkki lienee vaikuttanut tähän. Tien päällä kasvisruokavalio oli kuulemma tasan niin pitkään ongelma, kun lihavaihtoehto pidettiin mukana.
– Nykyään meillä ei ole mitään liharuokaa raiderissa. Niin kauan kuin liha on mukana, kasvisvaihtoehto on silkkaa paskaa, Gossow sanoo.
Kun keikkapaikat saavat toiveen pelkästä kasvissafkasta, he joutuvat skarppaamaan. Ennen pöydällä oli Gossow’n mukaan aina hienosti katettuna kanaa, nautaa, kalaa ja lihapullia, ja näiden vieressä sitten mautonta pastaa ja ketsuppikastiketta.
Nykyään bändillä on raiderissaan lähinnä vihanneksia, hedelmiä ja leipää. Toiveet ovat yksinkertaisia, koska bändi ennemmin tietää mitä syö kuin arvailee.
– Joissain Aasian maissa on ollut aika mielenkiintoisia kokemuksia… Emme ole aina tienneet, onko ruoka vielä elossa vai ei, eikä meille ole kyetty selittämään, mitä se on, Gossow hymyilee.
Bisnestirehtööri Gossow
Teinivuosista selvittyään Gossow opiskeli Kölnin yliopistossa kaupan alaa, työskenteli mainostoimistossa ja kirjoitteli juttuja musiikkilehtiin. Laulamista hän ei missään vaiheessa jättänyt, ja hän perusti Mistressin vuonna 1997.
Mistress keikkaili joka viikonloppu, teki demoja ja kalasteli isojen bändien lämppärikeikkoja. Metalli oli Gossow’lle henkireikä ja positiivinen voima, joka ajoi häntä eteenpäin. Hän ei tosin osannut kuvitella tienaavansa sillä elantoaan.
Sitten kävi niin, että hän pääsi haastattelemaan Arch Enemyä bändin Burning Bridges -kiertueella vuonna 1999. Silloin hän antoi Mistressin demon kitaristi Christopher Amottille.
Myöhemmin Arch Enemyn ja Johan Liivan tiet erosivat ja bändi muisti tämän vaikuttavalla äänellä rääkyvän saksalaisnaisen. He päättivät pyytää tätä tulemaan Ruotsiin.
Gossow lähti siltä istumalta. Hänellä oli mukanaan vain yksi matkalaukku, jonka lentoyhtiö vieläpä hukkasi. Samalla katkesivat melkein kaikki yhteydet vanhaan elämään Kölnissä.
Laulaja nautiskelee yhä muistellessaan päivää, jolloin sanoi pomolleen, että hyvästi, nyt minusta tulee täysipäiväinen muusikko.
– Vähän aikaa sitten minun piti todistaa oikeudenkäynnissä eräästä sopimuksesta, jonka aikaan olin ollut siellä vielä töissä. Vanhat työkaverini vihjailivat, että heillä olisi markkinointiosastolla työvoiman tarvetta. Että jos minua sattuisi kaduttamaan tämä valintani, Gossow hymyilee ja nojaa reteästi taaksepäin.
Hän toi Arch Enemyyn alusta lähtien runsaasti uutta virtaa. Opintojensa ansiosta hän on bändin ainoa, joka osaa lukea budjettia ja tilinpäätöstä. Niinpä hän on myös bändin manageri.
– Työskentelen keikkamyyjien kanssa ja buukkaan keikkoja. Teen päätöksiä kiertueiden ajankohdista, kestoista, reiteistä ja kiertuekavereista. Palkkaan crew’n ihmiset, maksan laskut ja neuvottelen ja allekirjoitan levytys- ja keikkasopimukset. Hoidan bändin raha-asiat niin, että pärjäämme aina vuoden tai pari, vaikkei mistään tulisi lisää rahaa.
Gossow’n yritys Cult Management maksaa Arch Enemyn jäsenille kuukausipalkkaa. Vaikka Gossow on ottanut managerin roolin haltuunsa varsin kokonaisvaltaisesti, hän korostaa, että bändi toimii tietenkin koko ajan hyvässä yhteistyössä.
– En voi määrätä, että nyt teemme tämän kiertueen ja nyt tämän. Keskustelemme aina ensin, koska bändissä on perheellisiä. En ole pomo, managerointi vain on minun vastuualueeni.
Michael Amott on kuulemma bändin taidevastaava ja tien päällä ”henkilöstöpäällikkö”, jolle crew voi valittaa kaikesta. Rumpali Daniel Erlandsson taas hoitaa yhtyeen soitin- ja äänentoistoteknistä puolta sekä studiossa että kiertueella.
Kirottu kansankoti
Arch Enemy on antanut Angela Gossow’lle mahdollisuuden elää unelmaansa. Hän arvelee, että jos hän olisi jäänyt mainostoimistoon ja demobändiasteelle, hän olisi hyvin erilainen ihminen.
Kapinallisuus ei ole hävinnyt hänestä mihinkään, vaikka nykyään hän ei ehkä enää kapinoi vanhempiaan vastaan. Gossow’n kapina ilmenee nykyään muun muassa äärimmäisenä individualismina.
– En ole ryhmäihminen enkä luota organisaatioihin. Aina kun organisaatio saa valtaa, sen johtohahmot alkavat käyttää valtaa väärin, hän sanoo.
Kun huomautan, että onhan Arch Enemykin organisaatio, Gossow nyökkää.
– Kyllä, ja meidän pääagendamme on ”haistakaa kaikki vittu”, hän virnistää.
Heitossa on totta vähintään toinen puoli. Lapsesta saakka villiyttä ja vapautta arvostanut Gossow ei voi sietää skandinaavista holhousyhteiskuntaa, vaikka kansankodissa asuukin.
– Ihmisiä hallinnoidaan ihan liikaa! Ruotsissa ollaan melkein sosialistisia. Kaikkea kontrolloidaan ja valvotaan. Uusia rajoituksia ja lakeja säädetään koko ajan, hän tuskailee.
Gossow arvostelee kovin sanoin sitä, kuinka Ruotsissa on käytössä eräänlainen häpeärangaistus ja pelottelumentaliteetti.
– Jos joku ei tahallaan tai vahingossa maksa tarpeeksi veroja, hänen naamansa painetaan Aftonbladetin kanteen ja syytetään maanpetoksesta ja ties mistä. Se on ihmisten hallintaa pelon avulla.
Saksalainen lunkius on koetuksella myös ruotsalaisen päihdepolitiikan kanssa.
– Viiniä ostaakseen pitää mennä Systembolagetiin kello yhdeksän ja viiden välillä ja hinnassa on puolet veroa. Ja entä jos joku teini polttaa pilveä? Hänet viedään välittömästi putkaan, vaikka vahva viina on paljon vaarallisempaa ja aiheuttaa enemmän ongelmia. Nuoret eivät pidä polttelua minään, mutta lain mukaan se on hirvittävä rikos.
Arch Enemy on avannut Angela Gossow’n silmät sille, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia. Kulttuurieroista paasataan paljon, mutta Gossow’n mukaan ne ovat sivuseikkoja. Ihmiset haluavat perusasioita kuten turvaa, vapautta, rakkautta ja ruokaa.
Maailmankansalaisuus on Angela Gossow’n mukaan sitä, että pyrkii hahmottamaan tätä palloa laajemmin kuin vain oman olohuoneen verran.
– Tässä bändissä olen päässyt matkustamaan ja ymmärtämään, ettemme voi keskittyä vain omiin pikku suunnitelmiimme ja omiin pikku ongelmiimme. Meidän on välitettävä myös asioista, jotka tapahtuvat kotimme, kaupunkimme ja maamme ulkopuolella.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 6/2011 (#88).