Haastis: Sami Anttila ei tarvitse bändiä

30.04.2011
See Through the Lies on yhden miehen taidonnäyte.
Kuva: Omalla nimellään musiikkia julkaisevat kitarasankarit jäivät jonnekin 1990-luvun hämäriin, mutta perinne ei ole kuollut. Sami Anttila on julkaissut levyn, jonka hän on tehnyt kokonaan itse. Teksti: Vilho Rajala www.samianttila.tk Anttila on julkaissut aiemmin paljon instrumentaalimusiikkia, mutta jokunen vuosi sitten hän alkoi treenata myös laulua. – Aiemmin en osannut laulaa nuottiakaan, enkä ollut kokeillutkaan. Mutta kun olin tehnyt instrumentaaleja tarpeeksi kauan, aloin miettiä, miksen kokeilisi lauluakin. Lopputuloksen voi kuka tahansa kuunnella See Through the Lies -levyltä, koska se on netissä ilmaiseksi kuunneltavana. Anttila teki kaiken itse: lauloi, soitti kitarat ja bassot sekä ohjelmoi rummut. – Keskityin rumpuraitoihin niin, että ne kuulostaisivat kohtalaisen aidoilta. Mutta varsinkin filleissä kone jää aina vähän kakkoseksi oikealle soittajalle. Trigattu soundi nyt ei juuri erotu muusta nykymetallista. Monilla soitetuillakaan levyillä ei ole hirveästi luonnollisia ääniä. See Through the Liesilla on 12 biisiä modernia thrash- ja death-vaikutteista metallia. Vaikutteikseen Anttila nimeää muun muassa Chimairan ja All That Remainsin. Anttilan näkemystä ja virtuositeettia on pakko ihailla. Kaiken soittamisen ja laulamisen lisäksi hän teki kaiken audiotuotannonkin itse. – Sehän menee aika helposti, kun skebat ja bassot pystyy aika hyvin himassa äänittelemään. Lauluja äänittelin vähän missä sattui, treenikämpällä ja muualla, missä vain oli sopiva tila. Anttila on soitellut aiemmin bändeissäkin, mutta omilla ehdoilla ja omaan tahtiin tekeminen on hänelle kaikkein luontevinta. – Kun tekee omaan piikkiin, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Bändisoitto on tiimityötä, jossa jokainen joutuu tekemään jonkin verran myönnytyksiä. Itsekseen kun vääntää, homma sujuu sutjakasti ja asiat kulkevat siihen suuntaan kuin itse haluaa. Voisiko yhden miehen projekti esiintyä livenä? Sami Anttila on pyöritellyt mielessään ajatusta keikkailusta, mutta ainakaan vielä aika ei ole oikea. – Mitään kokoonpanoa minulla ei ole, ja se voisi olla vähän hassun näköistä, jos kapuaisin lavalle yksin. Jää nähtäväksi, tuleeko tästä sellainen Leevi & The Leavings -tyyppinen juttu, jota ei nähdä koskaan livenä. En sulje keikkoja pois, mutta ne odottavat oikeaa aikaa.

Omalla nimellään musiikkia julkaisevat kitarasankarit jäivät jonnekin 1990-luvun hämäriin, mutta perinne ei ole kuollut. Sami Anttila on julkaissut levyn, jonka hän on tehnyt kokonaan itse.

Teksti: Vilho Rajala www.samianttila.tk

Anttila on julkaissut aiemmin paljon instrumentaalimusiikkia, mutta jokunen vuosi sitten hän alkoi treenata myös laulua.

– Aiemmin en osannut laulaa nuottiakaan, enkä ollut kokeillutkaan. Mutta kun olin tehnyt instrumentaaleja tarpeeksi kauan, aloin miettiä, miksen kokeilisi lauluakin.

Lopputuloksen voi kuka tahansa kuunnella See Through the Lies -levyltä, koska se on netissä ilmaiseksi kuunneltavana.

Anttila teki kaiken itse: lauloi, soitti kitarat ja bassot sekä ohjelmoi rummut.

– Keskityin rumpuraitoihin niin, että ne kuulostaisivat kohtalaisen aidoilta. Mutta varsinkin filleissä kone jää aina vähän kakkoseksi oikealle soittajalle. Trigattu soundi nyt ei juuri erotu muusta nykymetallista. Monilla soitetuillakaan levyillä ei ole hirveästi luonnollisia ääniä.

See Through the Liesilla on 12 biisiä modernia thrash- ja death-vaikutteista metallia. Vaikutteikseen Anttila nimeää muun muassa Chimairan ja All That Remainsin.

Anttilan näkemystä ja virtuositeettia on pakko ihailla. Kaiken soittamisen ja laulamisen lisäksi hän teki kaiken audiotuotannonkin itse.

– Sehän menee aika helposti, kun skebat ja bassot pystyy aika hyvin himassa äänittelemään. Lauluja äänittelin vähän missä sattui, treenikämpällä ja muualla, missä vain oli sopiva tila.

Anttila on soitellut aiemmin bändeissäkin, mutta omilla ehdoilla ja omaan tahtiin tekeminen on hänelle kaikkein luontevinta.

– Kun tekee omaan piikkiin, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Bändisoitto on tiimityötä, jossa jokainen joutuu tekemään jonkin verran myönnytyksiä. Itsekseen kun vääntää, homma sujuu sutjakasti ja asiat kulkevat siihen suuntaan kuin itse haluaa.

Voisiko yhden miehen projekti esiintyä livenä? Sami Anttila on pyöritellyt mielessään ajatusta keikkailusta, mutta ainakaan vielä aika ei ole oikea.

– Mitään kokoonpanoa minulla ei ole, ja se voisi olla vähän hassun näköistä, jos kapuaisin lavalle yksin. Jää nähtäväksi, tuleeko tästä sellainen Leevi & The Leavings -tyyppinen juttu, jota ei nähdä koskaan livenä. En sulje keikkoja pois, mutta ne odottavat oikeaa aikaa.

Lisää luettavaa