Hajoamisen partaalla käyneen Machine Headin tulevaisuudensuunnitelmat hahmottuvat – kiertueelle mukaan uusia ja vanhoja kasvoja

Yhtye juhlistaa tulevalla rundilla 25-vuotiasta esikoisalbumiaan.

26.03.2019

Viime vuoden lopulla metalliyhtye Machine Head natisi liitoksistaan ja kitaristi Phil Demmel sekä rumpali Dave McClain lähtivät bändistä. Pääjehu Robb Flynn antoi ensin lausuntoja, jotka antoivat ymmärtää koko bändin tarun päättyvän kaksikon eroon, mutta myöhemmin nokkamies täsmeni, ettei näin suinkaan ole vaan yhtye tulee jatkamaan toimintaansa tavalla tai toisella.

Nyt bändin jatkosuunnitelmat alkavat konkretisoitua ja uusia tietoja seuraavista askeleista on tiedotettu julkisuuteen. Bändi suuntaa syksyllä Euroopan-kiertueelle, jolla juhlistetaan 25 vuotta täyttävää Burn My Eyes -debyyttialbumia. Juhlakiertueen keikat on jaettu kahteen osioon, joista toisessa kuullaan kyseinen kokonaisuudessaan livenä ja lavalle nousevat Flynnin lisäksi albumilla soittaneet kitaristi Logan Mader sekä rumpali Chris Kontos.

Keikan toinen puolisko koostuu puolestaan bändin uudemmasta tuotannosta, jota tulevat esittämään Flynnin sekä basisti Jared MacEachern lisäksi kaksi vielä nimeämätöntä muusikkoa, joita Flynn etsii parhaillaan käynnissä olevien koesoittojen kautta. Flynnin mukaan joukossa on sekä tunnettuja että tuntemattomia soittajia.

Suomeen saakka juhlakiertue ei kuitenkaan näillä näkymin yllä, joten suomalaisfanien täytyy alkaa varailla lentolippuja esimerkiksi Saksaan, Hollantiin tai Tanskaan, mikäli haluavat päästä näihin kinkereihin mukaan.

Lisää luettavaa