Helloween-faneilla on triplaten syitä olla iloisia – yhtye tiedottaa tulevaisuudensuunnitelmistaan

Yhdistyneessä kurpitsakunnassa on asiat enemmän kuin hyvin tällä hetkellä.

22.08.2018

Michael Kiskellä ja Kai Hansenilla vahvistettu Helloween on saanut fanit villeiksi ympäri maailman Pumpkins United -maailmankiertueellaan. Vastaanotosta innostuneena yhtye tiedottaa kaikille ystävilleen ja kuuntelijoilleen ilouutisia peräti kolmen kappalein.

Ensinnäkin kiertuetta on jatkettu vielä entisestään ja Pohjois-Amerikan-rundin jälkeen yhtye suuntaa suuren kysynnän vuoksi vielä Etelä-Amerikkaan ennen viimeistä keikkaa täydellä United-miehistöllä Hampurissa 22. joulukuuta. Sen lisäksi kuluva kiertue paketoidaan alkuvuodesta 2019 ilmestyvään livejulkaisuun. Power metalin juhlaa on tarjolla niin cd-, dvd- kuin blu-ray-formaatissa.

Kolmantena muttei todellakaan vähäisimpänä uutisena yhtye kertoo julkaisevansa United-miehistöllä ihka uuden studioalbumin. Levyn julkaisijana toimii Nuclear Blast ja albumi ilmestyy suunnitelmien mukaan joskus 2020. Hyvä!

Julkaisuja odotellessa voi vaikka tyydyttää Helloween-janoa kokonaisen Wacken-keikan verran. Konserttitaltioinnista vastaa Magenta Music 360 ja löydät sen täältä.

Lisää luettavaa