Hologrammina takaisin lavalle nostetun Ronnie James Dion kiertue hahmottuu – ”Hänet tullaan näkemään eri aikakausilta”

29.12.2016

Dio Disciples esiintyi viime kesänä Wackenissa ja esitti vuonna 2010 menehtyneen Ronnie James Dion We Rock -hitin laulajan hologrammin kanssa. Heti keikan jälkeen hologrammin luoneen EyeIllusionin toimitusjohtaja Jeff Pezzuti kertoi suunnitelmissa olevan peräti kokonaisen hologrammikiertueen tekeminen.

Pezzutti kertoi Talking Metal -podcastin haastattelussa suunnitelmien etenevän ja ensi vuodelle kaavaillun kiertueen hahmottuvan kovaa vauhtia. Dion hologrammi tulee suunnitelmien mukaan olemaan osallisena noin kuudella tai seitsemällä kappaleella ja Dio Disciplen livelaulajina nähdään muun muassa Tim ”Ripper” Owens (Judas Priest, Iced Earth) ja Oni Logan (Racer X, Lynch Mob).

– Wackenissa hologrammi perustui Dion ulkonäköön 80-luvun lopulla, joskus Dream Evilin aikoihin. Kiertueella hänet tullaan näkemään eri aikakausilta, koska osa kappaleista on sitä vanhempia tai uudempia, Pezzuti kertoo.

– Fanin näkökulmasta siitä tulee jotain uskomatonta. Kiertue tulee räjäyttämään ihmisten tajunnan. Aiomme herättää levynkannet eloon ja tuoda lavalle kaikkea, mistä Ronnie tunnettiin.

Kiertueella ja hologrammilla on Dion Wendy-lesken siunaus ja Dio Disciples -yhtyeessä soittaa vanhoja muusikoita Dio-yhtyeestä, kuten rumpali Simon Wright, kitaristi Graig Goldy ja kosketinsoittaja Scott Warren.

Lisää luettavaa