Kun bändi julkaisee ensimmäistä levyään, ollaan yleensä sillä asteella, että lavaesiintymistä, omaa soundia ja fanipohjaa vasta hiotaan ja rakennellaan. The Hypothesis on jo soittanut Scar Symmetryn kanssa, voittanut Suomen Wacken Metal Battlen, kerännyt faneja ulkomaita myöten ja tarjoaa kansalle miehistön, joka todistettavasti tietää mitä tekee.
Toukokuussa julkaistava debyyttilevy The Origin lanseerattiin jo alkuvuodesta Eye for an Eye -musiikkivideolla. Melodista, vahvasti syntikoilla maustettua teknistä death metalia soittava viisikko herätti heti epätavallisen paljon huomiota sekä heviyleisön että median taholla.
– Oli positiivista huomata, että pelkän ekan videon myötä rupes tuleen keikkatarjouksia ja tämmöstä. Ihan heti kärkeen ei pystytty kaikkeen ees tarttumaan. Jopa ulkomaille! Huomasi, että jotkut ainakin kiinnostu asiasta, bändin kitaristi-biisintekijä Juuso Turkki myhäilee.
Taustalla oli ehkäpä se, että ryhmä tunnetaan varsin hyvin jo muista yhteyksistä. Juuso on doomyhtye Red Moon Architectin entinen laulaja. Rumpali Waltteri Väyrynen on ehtinyt vakiinnuttaa nuoresta iästään huolimatta asemansa sellaisten pumppujen kuin Paradise Lost, Vallenfyre ja Týr sessiomiehenä. Basisti Markku ”Neissu” Ruuskanen soitteli aiemmin Dead Shape Figuressä ja Waltterin vierellä Dimebag Beyond Forever -tribuuttibändissä. Bändin toinen kitaristi Asko Sartanen muistetaan Naildownista ja Codeonista. Myös laulaja Antti Seppälä on monesta maanalaisemmasta musiikkiprojektista tuttu.
Mitä sanoo Juuso? Onko bändin juttu pelkkä namedroppailu, vai kantaako myös musiikki?
– Toki tällaista on aina hyvä käyttää hyödyksi. Tottahan se on, että meillä on tuttuja nimiä bändissä. Mutta ei se myöskään petä. Laatu on sitä mitä luvataan. Kun ihminen kiinnostuu klikkaamaan linkin auki, se huomaa, et aha, eihän tää ollut ihan tuulesta temmattu juttu.
Ainakin bändin keikalla huomaa, että rivistössä on kokeneita soittajia ja esiintyjiä.
– Kyllä. Hyvä ryhmä. Aika helvetin tyytyväinen saa olla.
Debyytin synty
Bändin ankarassa metallissa erottuu yksi tekijä ylitse muiden: riffien ylitse vyöryvät voimakkaat syntikkamatot. Kosketinmelodiat kuuluvat erottamattomasti soundiin, koska biisintekijä tykkää niistä kovasti.
– Koskettimet tuo melodiseen death metaliin tietyn syvyyden. Se pehmittää rankkuutta. Luo tiettyy atmosfääriä. Ja puolet biiseistä on tehty silloin, kun meillä oli kosketinsoittaja.
Keikalla saattaakin yllättyä – kuten tälle toimittajalle kävi –, kun lavalla ei nykyään seiso urkuria lainkaan.
– Sitä ei tarvita, ne jutut voi tulla vaan nauhalta. Ja ehkä tulevaisuudessa tulee vähemmän koskettimia. Vähän sinne päin ollaan suuntaamassa, enemmän kitaramelodiapohjaiseen kamaan.
Juuso soitti koskettimet levylle itse. Sekä soolokitarat. Sekä komppikitarat. Ja hoiteli taustalaulut. Monilahjakas mies myös miksasi ja tuotti levyn. On selvää, että The Hypothesis on tunnetuista muusikkojäsenistä huolimatta nimenomaan Juuson bändi. Mies on kuitenkin valmis luovuttamaan ainakin sävellysvastuuta osittain myös muille.
– Se varmaan muotoutuu tossa seuraavaa levyä tehdessä. Nyt se vähän hakee muotoonsa. Muiltakin tulee nyt demoja, ja voidaan sit kattoo, mitä otetaan seuraavalle levylle.
Biisien sanoitukset on tehnyt pääsääntöisesti laulaja Antti, jonka ajatuksesta lähti myös levyn nimi The Origin. Nimi kuvastaa kokonaisuuden teemaa: vanhoista, vahingollisista asioista luopumista ja uuden, paremman tien löytämistä. Biiseissä luovutaan huonoista parisuhteista, itsetuhoisesta päihteidenkäytöstä, lähipiirin manipuloinnista, ahneudesta sekä kuluttavasta mutta pintapuolin loistavasta työstä. Sitten lähdetään toteuttamaan unelmia ja hyvittämään omista heikkouksista johtunutta pahaa läheisille.
– Kaikissa kappaleissa on taustalla joku henkilö. Ne on laulajan ja mun elämästä. Leak-biisissä se on omalta kohdalta, kun se on oma biisi. Muut on meidän laulajan omakohtaista tarinaa.
Tie on pitkä ja edessäpäin
The Hypothesis koki hetkellisen nousun jo vuonna 2011, kun bändi voitti Qstockissa Wacken Metal Battlen Suomen-karsinnat. Tuolloin yhtyeessä oli vielä kosketinsoittaja, eikä nykyisistä jäsenistä ollut mukana kuin perustaja Juuso ja laulaja Antti.
Bändi joutui kuitenkin perumaan voittamansa Saksan-keikan silloisen kokoonpanon erimielisyyksien vuoksi. Uusi vaihde lykättiin silmään, kun Juuso muutti Helsinkiin, missä Antti jo asui.
– Siinä vanhat karsiutui pois ja sit vaan etsittiin uudet jäsenet. Väyrysen Waltterin tunsin jo entuudestaan. Muut tuli oikeastaan tuttujen kautta.
Tällaisena bändi on ollut koossa vuoden 2014 lopulta asti. Vaikka miehet eivät ole tunteneet toisiaan kovin pitkään, basisti Neissu tuumaa, että bändi tulee keskenään toimeen ”eri hyvin”. Neissu ei myöskään pelkää, että skismoja ilmaantuisi pitemmällä tähtäimellä. Ei edes sitten, kun bändi alkaa rundata oikein asiakseen.
– Kaikilla on kokemusta sen verran, ettei me olla siinä mielessä uusia. Osataan antaa toiselle omaa rauhaa tarvittaessa. Tämähän on kuin parisuhteessa olisi, haha!
The Hypothesis on valmis viemään tekemisiään pitkäjänteisesti uudelle tasolle. Uuden levyn myötä paras juttu, mitä miehet toivovat tapahtuvan, on onnistuneen pohjan valaminen tulevaisuudelle.
Mikä sitten on bändin strategia? Tällainen teknisempi, raskas tavara on selvässä nousussa nykymetallimaailmassa. Mikä tekee juuri teistä tutustumisen arvoisen bändin?
– Se on just se, että kun oon kuunnellu noita bändejä ja… Ei tällästa löydy, Juuso vakuuttaa.
Millaista?
– Se melodisuuden ja maalailevuuden hienoinen rako. Meillä on rankkaa teknistä riffiä, mut siellä on myös maalailevuutta. Se tietty rako, mitä ei löydy. Mä en oo ikinä löytänyt sellaista bändiä. Pitää aina kuunnella erikseen bändejä, joilta löytää aina jonkun tietyn jutun.
Eli The Hypothesis tekee musiikkia, jota biisintekijä itse haluaisi kuulla?
– Ehkä se on se. Todellakin, se on se.
Uskooko tulokas Neissu materiaaliin biisintekijän lailla?
– Ihan henkeen ja vereen.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2016.