Ihmismielen varjoissa – ensi-illassa uusi Mors Subita -video

Oululaisbändin kakkosalbumi kaupoissa tänään.

20.03.2015

Infernon ennakkokuuntelussa ollut Mors Subita -kakkoslevy Degeneration julkaistaan tänään, perjantaina 20. maaliskuuta. Samalla maailmalle ammutaan levyn avausbiisistä värkätty video, jonka esitämme nyt ensi-iltamenolla.

– Videobiisi oli jo lähtötilanteessa itsestään selvä, koska videolla haluttiin esitellä bändin uusi, entistä murhaavampi soundi, yhtyeestä kerrotaan.

– Videon idistä lähdettiin rakentamaan lyriikoiden pohjalta. Biisissä pyritään pureutumaan ihmisluonnon varjoihin, myös niihin, joita ei välttämättä nähdä tai haluta tunnistaa. Aihepiiri antoi aika vapaat kädet, koska, no, sitä paskaahan täältä löytyy. Kysymys oli vain siitä, kuinka paljon sitä saatiin mahdutettua noin kolmeen ja puoleen minuuttiin. Ehkä kantavana teemana oli se, että teoilla on aina seurauksensa.

Tsekkaa seuraukset alta.

Lisää luettavaa