Oululaisbändin kakkoslevy Harvest ilmestyy 23.11., mutta Infernon sivuilla voit kuunnella sitä jo nyt! Osuuko tunnelmointi maaliinsa? Tarkista itse! Mukana myös biisintekijä-kitaristi Janne Markuksen kommentit biiseistä.

Kuva: Jaakko Alatalo www.themaneatingtree.com

[TÄMÄ KUUNTELUKAMPANJA ON PÄÄTTYNYT.]

Harvest Bell

Instrumentaali, joka on paljon sidoksissa levyn toiseen raitaan. Oikeastaan ensimmäinen ja toinen raita ovat yksi ja sama biisi. Tämä on myös ensimmäinen juttu mitä tälle levylle on sävelletty. Ensimmäisen demon nimi kappaleesta oli ykkösviisu, joka siitä myös sitten tuli. Ahdistavissa 7/8-osan tunnelmissa mennään.

At the Green Country Chapel

Parasta tmettiä tähän mennessä. Ajatonta, kaunista Tool-leijuntaa suht rankallakin kädellä vedettynä. Ehdottamasti ansaitsi paikkansa avaajaksi. Isoa kertosäettä ja parit progekikat päälle. Myös erittäin henkilökohtainen piisu itselle. Luopuminenkin voi joskus pelastaa paljon.

Code of Surrender

Livepiisiksi sävelletty ja yksi levyn helpoimmista piiseistä myös. Huomattiin ensimmäisen levyn keikoilla, että eihän niitä säröjä ole aina pakko ottaa pois, kun siirrytään ensimmäiseen a-osaan. Näin toimittiin. Tätä on jo soitettu keikoilla ja kiitos Rainbow’n, toi surrender-sana näköjään sopii hyvin yleisön suuhun… hehehe! C-osassa sitten vähän stoneria mukaan. Ensimmäinen idea sinkuksi, mutta olisi vaatinut aikoimoista edittiä, joten ideasta luovuttiin.

Armed

Sinkkurallatus, jonkä säveltäminen ja sovittaminen oli jostain syystä todella iso operaatio. Periaatteessa lähes yhden riffin piisi, no kahden, mutta ehdottomasti näitä levyn helpoimpia paloja. Myös sävelletty livemenoa ajatellen. Lopputuloksen kuuleminen oli todella iso helpotus. Iso kiitos kuuluu Hiilesamaalle jonka kanssa levy tehtiin.Ja kyllähän tämä ne sinkkupiisun kriteerit täyttää ihan jo mitaltaan. Sanoitusmaailma pyörii ajan eri merkityksissä. Kuinka aika korjaa haavat, mutta korjaa myös sitten aikanaan ihan kaiken.

Like Mute Companions

Sitten siirrytään uusille vesille. Koneellisin kappale, jota ei soitettu koskaan kokonaan läpi ennen studioon menoa. Paljon studiossa kehitettyjä juttuja, kuten Mikon kehittämä killeri bassolinja a-osissa, laulumelodioita, midisyntikoita ja looppeja.. Luotettiin siihen hetken voimaan ja intuitioon, joka studiossa vallitsi. Herkkä ja voimakas kappale.

Exhaled

Raskain, isoin ja pienin kappale. Todella kaunis sävellys, johon Tuomas teki levyn hienoimman tekstin. Yli kahdeksanminuuttinen järkäle, joka pyörii samojen sointujen ympärillä, mutta eri kohtien dynamiikka on jotain älytöntä. Ehkä tämä voidaan jo laskea jonkunlaiseksi doomiksi, joka oli myöskappaleen työnimi. Piisin c-osa on henkilökohtaisia lemppareita. Yksinäisen kitaran päälle oli alunperin tarkoitus lisätä laulua, synaa ja ties mitä, mutta onneksi se jäi noin. Pelkkä kitara, jonka Antti tulkitsee hienosti. Se on nimittäin sitä paljon puhuttua Musiikkia se.

Down to the Color of the Eye

Melkoinen riffi- ja osahelvetti. Levyn hankalinta ja raskainta osastoa, joka onnistui mainiosti. Odotan paljon että päästään vetämään tätä livenä. Piisi oli treenattu ihan perkeleen tiukaksi, koska kaikki pelkäsi sitä ennen studioon menoa. Loppupeleissä säästimme paljon ykkösottoja, koska ne kuulostivat niin hyvälle, ja soitossa oli niin hyvää jännitettä ja imua. Piisissä on kolme kertosäettä, jotka ovat jokainen erilaisia. Kunnianhimoinen kappale, jossa Vesa mättää pirun hienosti rumpuja. Sanoituksissa tätä ihmissuhdedraamaa yhdeltä kantilta katsottuna.

Incendere

Simppelimpi, ehkä hieman tuonne länteen kumartava ralli. Myös vedetty jo livenä ja tuntuisi istuvan sinne hyvin. Kertosäkeen kitaraharmoniat kuulostavat tuoreilta ja omaperäisiltä. Ensimmäinen kappale joka nauhoitettiin levylle ja mursi kyllä jään ja pelot samantien. Tärkeä ralli myös siinä mielessä, että tähän Antti pääsi uutena jäsenenä hyvin mukaan ja samalle aaltopituudelle.

All You Kept Free

Levyn viimeinen ”oikea” kappale. Hieman Pink Floyd -kitaroinnille kumartava, todella alaston, rauhallinen ja kaunis matka ennen kappaleen viimeisiä todella raskaita epätoivon säveliä. Hienoa synatyöskentelyä Heidiltä. Piisi on parhaimmillan pimeässä autossa silleen sopivasti pikkasen liian lujalla kuunneltuna. Niinkuin koko albumi oikeastaan… heheh! Tätä pohojoosen ahdistustahan tässä ammennetaan kera kirkkourkujen, säröbasson ja fuzz-kitaroiden.

Karsikko

Suhteellisen alaston instrumentaali, johon käytiin nauhoittamassa oikeat kirkkourut Hämeenlinnassa. Sana ”karsikko” tuli vastaani tuolla netissä. Kuolleet, takasin tähän maailman pyrkivät sielut sopivat meille oikein hyvin! Ihmeellinen twinpeaksmainen hautajaistunnelma tähän tuli. Ehkä tämä onkin sitten jokin hautajaismarssi tai jotain. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.

The Man-Eating Treen haastattelu Infernon numerossa #92 (ilm. 2.12.)