Jenkkimedia listasi parhaimmat heavylevyt vuosilta 1997 ja 2007 – mukana kiitettävästi myös suomalaisbändejä

19.01.2017

Yhdysvaltalainen verkkomedia Loudwire on listannut parhaimmat vuonna 1997 sekä vuonna 2007 julkaistut levyt. 20 vuotta ajan hammasta kestäneiden levyjen joukossa on peräti kaksi suomalaista levyä ja myös 10 vuotta sitten julkaistiin kunniamaininnan arvoista musiikkia kylmässä Pohjolassa.

Vuoden 2007 listalta löytyy Reverend Bizarren doom metalia III: So Long Suckers -albumin muodossa. Vuoden kahdeksanneksi parhaaksi rankattu levy jätti taakseen Deathspell Omegan ja Melecheschin.

Kolmen parhaan joukkoon verkkomedia valitsi Dillinger Escape Planin (Ire Works), Municipal Wasten (The Art of Partying) sekä Between the Buried and Men (Colors).

20 vuotta sitten julkaistujen levyjen listalta löytyy puolestaan kaksi debyyttipitkäsoittoa: Children of Bodomin Something Wild 9. sijalta sekä HIMin Greatest Lovesong Vol. 666 8. sijalta. Eivätkä levyt ole päässeet yhtään hullumpaan seuraan, sillä Loudwiren top kymmenestä löytyy muun muassa Bruce Dickinsonia, In Flamesia, Electric Wizardia, Rammsteinia ja Emperoria.

Loudwiren kymmenen parasta metallialbumia vuodelta 2007 löydät täältä, koko listan vuoden 1997 parhaista levyistä puolestaan täältä.

Lisää luettavaa