Joey Jordison ei vieläkään tiedä, miksi sai potkut Slipknotista – ”Haluan fanien tietävän, etten olisi koskaan itse lähtenyt”

16.01.2017

Rumpali Joey Jordison sai monien yllätykseksi – itsensä mukaanlukien – lähtöpassit Slipknotista vuonna 2013. Jordison kertoo tuoreessa AXS:n haastattelussa, ettei vieläkään tiedä, miksi hänelle näytettiin ovea.

Netissä pyörivät huhut vieroitushoidosta ja päihdeongelmista Jordison tyrmää. Viime kesänä Jordison kertoi sairauden vieneen miehen soittokyvyn ja arveli sen olleen jollain tavalla erottamisen taustalla.

– Kun olin sairaalassa, yksi bändin jäsenistä kävi katsomassa minua. He kaikki tiesivät kyllä että olen siellä. Jos joku sinulle rakas on siinä tilanteessa, oli se sitten perheenjäsen tai kuka vaan, sinä käyt katsomassa häntä. Mutta he eivät tehneet niin. Ja sitten olinkin yhtäkkiä ulkona bändistä eikä minulla ole aavistustakaan, miksi, Jordison sanoo.

Jordison haluaa kuitenkin varmistaa ja tehdä tiettäväksi, että hän itse ei päättänyt lopettaa bändissä.

– Haluan fanien tietävän, etten olisi koskaan itse lähtenyt Slipknotista. En ikimaailmassa.

Tylsää hetkeä rumpalilla ei luulisi ihan äkkiseltään kuitenkaan tulevan ilman Slipknot-pestiäkään. Jordison on potkujensa jälkeen kasannut lyhytikäiseksi jääneen Scar the Martyrin, Vimicin sekä Dragonforce– ja Mayhem-ukkoja sisältävän Sinsaenumin.

Lisää luettavaa