Jussi 69 antoi kasvonsa ja nimensä uudelle liköörille – ”Potkua on juuri sopivasti”

21.03.2017

Paitoja, kasseja, stringejä, figuureja, punaviiniä… The 69 Eyes -oheistuotteissa kyllä löytyy. Nyt listaan voi lisätä myös rumpali Jussi 69:n oman nimikkoliköörin.

Huhtikuussa myyntiin ilmestyvä Jussi 69 -likööri on lakritsilla ja chilillä maustettu 21-volttinen uutuus, jonka valmistuksesta vastaa Scandinavian Wine & Spirits. Porvoon tehtaalla valmistettavan liköörin mannekiiniksi haluttiin niin Suomessa kuin maailmalla tunnetut kasvot, jotka istuvat tumman ja tulisen juoman pariksi.

– Lista oli lyhyt ja ytimekäs ja sen ykkösenä komeili Jussi 69. Juoman tumma väri ja sen asennetta hehkuva chilin maku ovat silkkaa rockia, kuten on Jussikin. Onneksemme hän ihastui juomaan ja lähti varauksetta mukaan projektiimme, kertoo Scandinavian Wine & Spiritsin Kari Uimonen.

– Minulle on suuri kunnia olla mukana tässä projektissa. Olen aina rakastanut chiliä ja tässä juomassa on juuri oikeassa suhteessa lakritsin makeutta ja chilin tulisuutta. Potkua on juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Tässä on aivan mahtava piristysruiske juomavalikoimiin niin maailmalle kuin omaan baariini. Ravintoloitsijana tiedän aika hyvin mistä ihmiset pitävät ja olen täysin varma, että tästä tulee hitti, hehkuttaa Helsingiläisen The Riff -baarin omistajanakin tunnettu Jussi 69.

Lisää luettavaa