”Kaikki tämä on pelkkää ajantappoa ennen kuolemaa” – Hautajaisyö jatkaa hilpeällä linjalla uudella singlellään

Single tarjoaa esimakua yhtyeen kolmannelta levyltä.

28.08.2019

Death ja thrash metalia yhdistelevä Hautajaisyö Pohjois-Savosta on jakanut kuoleman ilosanomaa vuodesta 2014. Bändi valmistelee parhaillaan kolmatta levyään, jonka kuvaillaan vetävän yhtyeen musiikin entistäkin raskaammaksi ja rumemmaksi. Levyn kantavina teemoina ovat masennus ja ahdistus, eli iloisella linjalla jatketaan. Nyt yhtye on julkaissut ensimmäisen uuden singlen tulevalta pitkäsoitoltaan ja se kantaa nimeä Ennen kuolemaa.

”On tullut aika astua syvemmälle pimeyteen, syvämmälle ahistukseen ja syvemmälle masennuksen lähteille. On tullut aika hyväksyä vääjäämätön kuolema ja syleillä sitä kaksin käsin. On tullut aika päästää tyhjyys sisälle ja myöntää: ’Kaikki tämä on turhaa, pelkkää ajantappoa ennen kuolemaa'”, kuuluvat yhtyeen terveiset.

Lisää luettavaa