Kallonmurtuma ja aivovamma – suomalaismuusikon raju tapaturma keikalla

15.03.2016

Embassy of Silencen ja Saattueen riveistä tuttu Tero Kalliomäki toipuu parhaillaan kallonmurtumasta ja aivovammasta. Onnettomuus tapahtui viime lauantaina Kalliomäen järjestämällä keikalla Riihimäellä.

Mitä oikein tapahtui, Tero?


– Järkkäsimme Embassy of Silencen kanssa tsekkiläiselle Liveevilille kaksi Suomen-keikkaa, joista ensimmäisellä itselleni kävi pieni onnettomuus. Viimeisen bändin, The Purifictionin, soittaessa olin kuulemma riehunut vähän liikaa, kiivennyt lavan edessä olevan kaiteen päälle, ottanut kattolaudoista kiinni ja ilmeisesti roikkunut niissä.

– Noh, eihän ne olleet kestäneet ja olin tippunut maahan lyöden pääni lattiaan tai monitorin kulmaan. Tämän seurauksena pyörryin ja minut kiidätettiin ambulanssilla Hämeenlinnan sairaalaan. Menetin muistini ja aamulla sairaalasta herätessäni en edes tiennyt miksi olin siellä, ja mietin, tietääkö kukaan muu.


Toipumisennuste lienee ihan positiivnen, ainakin olosuhteisiin nähden?


– Kalloon tuli murtuma, takaraivoon reikä ja jonkin sortin lievä aivovamma. Näistä toipuminen vie useamman kuukauden. Toipumisennuste on kyllä hyvä, mutta nyt ei saa heittää keikkaa vähään aikaan, tai sitten pitää soittaa istualteen.


Embassy of Silence on lähdössä Euroopan-kiertueelle keväällä. Aiheuttaako tapaturma muutoksia suunnitelmiin?


– Embassy of Silence on tosiaan lähdössä Euroopan-kiertueelle toukokuussa ja näillä näkymin tämä ei siihen vaikuta, jos vain maltan ottaa rauhallisesti. Treenaukseen tämä vaikuttaa sillä tavalla, että istualteen ja peltorit päässä pitää soittaa, ei oikein pää kestä meteliä.



Entä miten tämä vaikuttaa pitemmästä hiljaiselosta heräilevän Saattueen kalenteriin?


– Saattueen uusi albumi ilmestyy muutaman kuukauden sisään ja siihenkään tämä ei vaikuta muuten kuin julkkarikeikan treenauksen suhteen.



Toivottavasti ei ole liian aikaista suhtautua tapahtuneeseen saattuemaisen mustalla huumorilla: mitä tästä opimme?

– Huumori toimii aina. Näytän nyt aivan Dee Sniderilta, kun molemmat silmät ovat turvonneet ja sinimustat. Tästä opimme sen, että ei kannata kikkailla keikoilla liikaa, tai jos kikkailee niin suojakänni saattaa pelastaa pahemmilta vammoilta. Olisin voinut vaikka halvaantua tuossa, sen verran paha osuma tuli päähän.



Paranemisia, toivottaa Infernon väki!

– Kiitoksia, ei se tästä!

Lisää luettavaa