Kamelotin komppiparilla aikaa myös uudelle yhtyeelle – tältä kuulostaa Sault

17.03.2017

Sillä välin kun Kamelot työstää uutta albumiaan, osalla bändin jäsenistä on aikaa myös muille projekteille.

Sault-nimellä kulkeva rykmentti on Kamelotin basistin Sean Tibbetsin vuonna 2014 perustama yhtye. Alun perin sooloprojektiksi tarkoitettu touhu paisui  normaalibändin mittoihin, ja yhtyeessä vaikuttaa myös Kamelotin rytmiparin toinen osapuoli, rumpali Casey Grillo.

Kitaristiksi on valikoitunut herra nimeltä Curtis Jay, ja laulajana toimii Arcaniumissa vaikuttava Benjamin Riggs.

Yhtye on viimeistelemässä debyyttialbumiaan Seeds of Power, jonka pitäisi ilmestyä alkukesästä. Levyn on tuottanut niin ikään Kamelotissa soittava kiipparisti Oliver Palotai.

Yhtyeeltä löytyy kolme julkaistua singleä, joita pääsee kuulemaan yhtyeen nettisivuilta.

Yhtyeen toimia voi seurata myös Facebook-sivujen kautta.

Lisää luettavaa