Kanadalaisten vastakohtien epäpyhä liitto – HC-pumppu Comeback Kidin ärjyllä uudella biisillä laulutaiteilee Devin Townsend

10.06.2017

Kun puhutaan simppelistä mutta ärhäkästä hardcoresta, ei paljon parempaa bändiä kuin kanadalainen Comeback Kid tule helposti mieleen. Se, että HC-viisikolta on tulossa uusi levy vielä tämän vuoden puolella, on siis jo yksinään hyvä uutinen.

Hieman yllättävä käänne tulevassa proggiksessa on se, että ensimmäisellä sinkkubiisillä Absolute karjuu laulaja Andrew Neufeldin lisäksi proge-jumala Devin Townsend. Biisi on kuunneltavissa tämän uutisen alla.

Neufeld kertoo Bravewords-sivustolla, että Absolute on suorastaan sävelletty Devinin äänihuulia ajatellen:

”Uusi levymme tulee olemaan monipuolisin ja kiinnostavin albumimme, jos minulta kysytään. Mukana on muutama vieraileva muusikko ja olemme astuneet levyllä pois omalta mukavuusalueeltamme. Olen työskennellyt Devin Townsendin kanssa jo eräässä aiemmassa projektissa, joten oli upeaa saada hänet laulamaan Absolute-biisille. Kuvittelin mielessäni hänen laulutyyliään, kun tein alustavia lauluraitoja biisille, vaikka emme vielä silloin tienneet Devinin oikeasti lähtevän mukaan. Kun pyysimme häntä osallistumaan biisin tekoon, hän oli avoin sille, joten olemme hänelle kiitollisia. Hän teki biisistä ainutlaatuisen.”

Ja kyllä: biisi on tiukka.

Lisää luettavaa