”Kasa hikisiä äijiä mustissa vaatteissa” – metallimusiikki on genreistä kenties epäseksikkäin, tuumaa Devin Townsend

Townsend puhuu oudossa haastattelussa myös muun muassa aamiaistottumuksistaan ja pitkistä hiuksista.

05.09.2017

Devin Townsend on (jälleen) antanut astetta erikoisemman haastattelun, tällä kertaa saksalaiselle Allschools-lehdelle. Allschoolsin videohaastattelussa Townsendilta tiedustellaan muun muassa, mitä tämä syö aamiaiseksi tai koska on oikea aika leikata pitkät hiukset pois. Sinne tänne rönsyilevän keskustelun aikana puheeksi tulee myös seksikkyys ja Townsend tuumaa, ettei metallimusiikista sitä hirveästi löydy.

– Metallihan on kenties kaikista musiikkigenreistä epäseksikkäin. Tämähän on vain kasa hikisiä äijiä mustissa vaatteissa! Mutta se on vain hyvä juttu meille keski-ikäisille, koska seksikkyys ei kuulu olennaisena osana työhön, Townsend pohtii.

Keskustelun aikana puhutaan myös ihan oikeaa asiaakin, kuten Townsendin luomisprosesseista ja suunnitteilla olevasta, The Moth -nimellä kulkevasta teoksesta.

– Tyypillisesti työskentelen niin, että teen ensin jotain, jossa on enemmän kaupallista potentiaalia kuten vaikkapa Transcendence (Devin Townsend Project –yhtyeen viimeisin albumi) ja joka on ”tyypillistä” minua. Sen jälkeen yleensä kyllästyn ja haluan tehdä jotain aivan muuta ja The Moth on se seuraava ”jotain muuta”.

– Se on jonkinlainen ooppera, joka on kai hieman provosoiva, muttei tarkoituksella. Sen muoto ei ole täysin hahmottunut, mutta haluaisin sen olevan jonkinlainen Broadway-esitys. Siitä voi loppujen lopuksi tulla vaikka graafinen novelli, joten katsotaan nyt, Townsend toteaa.

Lisää luettavaa