Kauhun ja koneiden kanssa pelehtivä Rob Zombie siirtyi Nuclear Blastille – seuraavan albumin julkaisuajankohta suunnitteilla

Rob Zombie on kuvaillut seuraavaa levyään omaksi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandikseen.

21.07.2018

Muiden muassa elokuvaohjaajana ja muusikkona tuttu Rob Zombie on allekirjoittanut levytyssopimuksen Nuclear Blastin kanssa, jonka hallusta löytyy jo entuudestaan vakuuttava liuta artisteja aina Dimmu Borgirista Meshuggahiin ja Nightwishiin.

Rob Zombie (alias Robert Cummings) osaa arvostaa pitkän linjan tekijänä hommien toimivuutta.

”Olen innoissani päästessäni työskentelemään Nuclear Blastin hienon porukan kanssa. Lafkan maanläheinen himo saada asiat hoidettua yhdistettynä tulevan levymme melodiseen räjähtävyyteen tulee varmasti osoittautumaan toimivaksi hommaksi.”

Rob Zombien viimeisin levy The Electric Warlock Acid Witch Satanic Orgy Celebration Dispenser ilmestyi noin kaksi vuotta sitten, joten uutta kiekkoa on tietysti luvassa ensi vuoden puolella.

Zombie on muuten myynyt maailmanlaajuisesti yli 23 miljoonaa kiekkoa, eli aivan turhasta tekijästä ei ole kyse. Tästä kertoo myös miehen uran suurin hitti Dragula tasan 20 vuoden takaa.

Lisää luettavaa