Kirkonpolttoa, sianpäitä, kissojen kiduttamista… – black metal -elokuva Lords of Chaosin ensimmäisiä arvioita julki

Black metal -piireissä on kritisoitu ja vastustettu elokuvaa voimakkaasti jo sen työstövaiheessa.

29.01.2018

Musiikkivideoistaan parhaiten tunnetun ruotsalaisohjaaja Jonas Åkerlundin elokuva Lords of Chaos sai ensiesityksensä Sundance-filmifestivaaleilla viime viikolla. Norjan black metal -skenestä, Euronymousista ja Mayhemista kertova leffa pohjautuu samannimiseen kirjaan, jota edellämainitun yhtyeen sekä muun muassa Darkthronen ja Burzumin jäsenet ovat voimakkaasti kritisoineet. Samoin elokuva on aiheuttanut närää alan piireissä jo sen työstövaiheessa – mainitut bändit ovat esimerkiksi kieltäneet musiikkinsa käyttämistä leffassa.

Variety-lehti on julkaissut ensimmäisten joukossa arvion kohutusta elokuvasta Sundance-näytöksen pohjalta ja se saa osakseen paljon kehuja, mitä nyt kriitikko varoittaa katsojan joutuvan sietämään ”silvottuja sianpäitä, kissojen kiduttamista ja natsismia”. Varietyn kriitikko kuvailee leffaa valtavan viihdyttäväksi, joka ei nosta päähenkilöitään jalustalle.

Lords of Chaos ei ylistä tuhoamista. Elokuvassa on ohikiitäviä ilon hetkiä, kuten silloin, kun Varg [Emory Cohen] ja Euronymous [Rory Culkin] tanssivat palavan kirkon ympärillä ja matalalta muriseva drone metal säestää kirkon sortumista. Kohtauksessa kaksikolla tuntuu olevan jumalten (tai demonein) voimat. Kuitenkin joka toinen hetki Åkerlund murentaa heidän pelottavaa imagoaan, joka on heidän kantava voimansa siihen saakka, kunnes asiat menevät oikeasti hulluiksi. Esimerkiksi Euronumousin ja Deadin [Jack Kilmer] vastaajaviesti – ’Emme pääse puhelimeen, koska uhraamme lapsia’ – saa katsojan kikattelemaan”, arviossa kirjoitetaan.

Åkerlundia kiitellään erityisesti siitä, miten hän on saanut nuorista näyttelijöistä irti hyvät roolisuoritukset. Varsinkin Per ”Dead” Ohlinia näyttelevä Jack Kilmer saa kehuja osakseen.

”Viilleltyään itsensä keikalla, Kilmer istuu hiljaa bänditoveriensa seurassa, silmät päässä seisoen, huulet kalpeana, eksyneenä jonnekin kauas ajatuksiinsa, paikkaan, jota kukaan muu ei voi tavoittaa. Lords of Chaos saattaa päästä lähimmäs häntä ja hänen ystäviään kuin kukaan koskaan uskaltaa mennä.”

Tätä kirjoittaessa ei ole vielä tiedossa, milloin elokuva saapuu teatterilevitykseen ja nähdäänkö sitä ylipäänsä Suomen valkokankailla. Variety-lehden koko arvion voit kuitenkin lukea täältä.

Lisää luettavaa