Korn-vokalisti Jonathan Davis: Olen henkisesti suurimman osan ajasta enemmän synkässä kuin onnellisessa paikassa

25.10.2016

Korn julkaisi viime viikolla kahdennentoista studioalbuminsa The Serenity of Suffering. Nokkamies Jonathan Davis kertoi Blank Slate Creativen haastattelussa kitaristi James ”Munky” Shafferin yleensä keksivän Kornin levyille nimen, mutta tällä kertaa otsikko tuli Davisilta itseltään. Davisin mukaan ”kärsimyksen seesteisyys” kuvaa hyvin hänen mielentilaansa, josta sanoitukset kumpuavat.

– Olen koko ikäni käsitellyt synkkiä tuntemuksia ja ajatuksia. Olen tehnyt sitä niin paljon ja kauan, että tunnen olevani niissä enemmän kotonani, kuin onnellisessa tilassa ollessani, Davis valaisee.

– Totta kai pidän onnellisuudesta ja minulla on paljon asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Minulla on upea perhe, saan kiertää ympäri maailmaa ja tehdä juuri sitä, mitä rakastan eniten. Mutta pimeys viehättää ja olenkin henkisesti enemmän pimeässä kuin valoisassa paikassa. Joten levyn nimi kiteyttää hyvin, mitä käyn läpi sanoituksissani.

Davis kiittää myös levyn tuottajaa Nick Raskulineczia siitä, että tämä puski laulajaa eteenpäin myös silloin, kun tämän usko meinasi studiossa hiipua.

– Nick tuli studiolleni Bakersfieldiin eikä antanut minun luovuttaa. Jos en saanut heti kiinni jostain kappaleesta, hän vain työnsi eteenpäin. Saimmekin kehitettyä lopulta joitain todella mielenkiintoisia juttuja kappaleisiin. Lisäksi emme mielestäni ole koskaan kuulostaneet näin raskaalta. Se olikin alusta saakka hänen tavoitteensa, tuoda raskaus takaisin Korniin.

Lisää luettavaa