Kuinka Jeff Loomis istuu Arch Enemyyn? Videomateriaali kertokoon

Tuskinpa homma jää ainakaan kitaroinnista kiinni.

25.02.2015

Ruotsalaistyyppisen melodisen kuolometallin suosikkibändi, monikansallinen Arch Enemy, kävi edellisen kerran keikoilla Suomessa viime syyskuussa esittelemässä uutta solistiaan Alissa White-Gluzia. Sittemmin bändissä on tapahtunut toinenkin miehistönvaihdos, kun kitaristi Nick Cordle vaihtui viime marraskuussa Nevermoresta aiemmin tuttuun Jeff Loomisiin (kuvassa äärimmäisenä oikealla).

Nyt Arch Enemyn levy-yhtiö Century Media on ladannut nettiin kiertuetrailerin, joka esittelee uuden parivaljakon tositoimissa – joskin pätkän liveaspekti taitaa olla aika olematon. Sen takaamiseksi alta löytyy myös marraskuinen Barcelonan-fanivideo, jonka soundi on rupinen mutta näyttää, että homma toimii.

Muistuttakaamme vielä ennen play-napin sivallusta, että bändihän nähdään meillä soittelemassa tulevan kesän Nummirockissa.

As the Pages Burn -kiertuetraileri:

Ravenous-live:

Lisää luettavaa