Kuopiorockin artistikattaus valmis – Sabaton jyrää Väinölänniemeen

Esiintyjien päiväkohtainen jako myös julki.

20.02.2019

Tulevana kesänä kolmipäiväisenä 25.-27. heinäkuuta järjestettävä Kuopiorock on saanut artistikattauksensa valmiiksi ja julkistanut päiväkohtaisen jaon. Samalla myyntiin on laskettu kaikki ennakkolipputyypit, joita myydään Tiketissä, Lippupisteessä, Kuopion Ale Pupissa ja F-Musiikissa.

Torstain pääesiintyjäksi on kiinnitetty ruotsalainen sotaheviyhtye Sabaton. Muita raskaampaan makuun istuvia esiintyjiä ovat muun muassa Kuu kaakon yllä -juhlakeikan heittävä Viikate, Beast in Black sekä Turmion Kätilöt. Perjantaina tahtia antavat muun muassa Stam1na, Leverage, Barbe-Q-Barbies, Apulanta ja Ismo Alanko, lauantain esiintyjäkaartiin lukeutuvat puolestaan The Offspring, Los Bastardos Finlandeses, Black Light Discipline, Rattus sekä The 69 Eyes. Koko ohjelmiston löydät täältä.

Tapahtuman liput kustantavat 69-129 euroa (VIP-liput 135-229€), yhden päivän lastenlipun saa puolestaan 15 eurolla.

Lisää luettavaa