Kylmä sota. Nyt – Levyblogissa lokakuussa ilmestyvä Killing Joke -albumi Pylon

Huom! Tämä ei ole arvio vaan pikaiseen tutustumiseen perustuva ennakkokatsaus. Arvostelu löytyy painetusta Infernosta myöhemmin.

Nyt kun maidenit ja duranit ovat julkaisseet uusia levyjä, joita yliarvostetaan järjestään, on kelpo hetki miettiä käsi pumpulla, kuinka moni 1970-luvulla syntynyt bändi vääntää nykyisin oikeasti kovaa, ellei peräti uransa kovinta tavaraa.

Oma mielipiteeni on tässä: yksi ainoa, ja se bändi on brittiläinen post-punk-legenda Killing Joke.

Bändin uusi vuosituhat on tarjonnut toinen toistaan tiukempia teoksia, eikä meno osoita heltymisen merkkejä. Lokakuun 23. ilmestyvä Pylon iskee näet jo kertakuuntelulla tauluun sillä voimalla, että – huh, pelottaa kirjoittaakin tämä – kokonaisuuden varjoon tuntuisi jäävän niin vuoden 2010 Absolute Dissent kuin kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt MMXII-kiekkokin.

Mainituista jälkimmäinen ennusteli ilmeisen tosissaan maailman loppumista otsikkonsa vuonna. Jo Pylonin olemassaolo riittää toteamukseen, että onneksi ei posahtanut.

Popherkistelyn ja pään irti kenkivän juntan yhdistäminen ei ole rasteista helpoin, mutta morjens, millä tavalla homma Jaz Colemanin porukoissa hanskataan. Pylonilla nämä osaset näyttäisivät vieläpä viihtyvän totuttua hanakammin saman kappaleen sisällä.

Tähän kun lisää, että profeetta Coleman julistaa uutta kylmää sotaa ja muita painavahkoja asioita yhtä puistattavan vakuuttavasti kuin aina, ei voi muuta kuin pudottaa hanskat ja kohottaa pipon. Palvon.

Huom! Tämä ei ole arvio vaan pikaiseen tutustumiseen perustuva ennakkokatsaus. Arvostelu löytyy painetusta Infernosta myöhemmin.