Kuolemanlaakson Markus Laakso raportoi V. Santuran studiosta Infernolle päiväkirjan avustuksella. Emme vielä tässä vaiheessa tiedä mitä siellä syntyy, tekstin perusteella tuskin Kuolemanlaakson albumia, mutta ehkä tulemme matkan aikana viisaammiksi.
KL, ML, 15.2.2016
Tutut maalaismaisemat vilisevät ohi tuottaja-kitaristi V. Santuran (Triptykon, Dark Fortress) farmariauton ikkunasta. Elohopea on reisinyt kymmenen plusasteen miellyttävämmälle puolelle ja nurmet helottavat turtlesinvihreinä. Kevät on jo pitkällä.
Liki päivälleen neljä vuotta sitten olosuhteet olivat jokseenkin erilaiset, kun lensin tänne Usvan (basso), Tieran (rummut) ja Koutan (kitara) kanssa. Soittimia ja matkatavaraa oli mukana lentomaksimeja uhmaava määrä. Spekuloimme keskenämme, että tuottaja varmaankin noutaa meidät paketti- tai muulla tila-autolla. Hymy hyytyi, kun virta-avain kääntyi piskuisen Ford Fiestan lukossa.
Paukkuva pakkanen lamautti Woodshed-studion putket kolme kertaa: suihku oli pois käytöstä, vessaa ei voinut vetää eikä käyttövettä saanut moneen päivään kuin kaupasta. Niin ei ollut kuulemma tapahtunut koskaan aiemmin, eikä sen jälkeenkään. Epämukavuustekijöistä huolimatta sessio oli äärimmäisen mieluisa ja hedelmällinen. Silloin tarttui nauhalle Kuolemanlaakson debyytti Uljas uusi maailma (2012).
Äänitimme kakkosalbumi Tulijoutsenen (2014) Santuran kanssa suomalaisen metsän siimeksessä, mutta Furthin pikkukylässä sijaitsevan studion pihalle kurvaaminen tuntui kotiinpaluulta. Nyt tosin purkitamme jotain aivan muuta. Santuran kyytiin kapusivat tällä kertaa Usva, Tiera ja allekirjoittanut.
Täällä on ruuvailtu esimerkiksi Triptykonin Eparistera Daimonesia ja Melana Chasmataa, Secrets of the Moonin Seven Bellsiä ja Sunia, Pestilencen Doctrinea ja lukuisaa muuta helmeä. On luonnollisesti etuoikeus äänittää täällä ja työskennellä juuri sen henkilön kanssa, joka kera jaamme saman soundillisen, sovituksellisen ja taiteellisen vision saumattomammin kuin kenties kenenkään muun kanssa maailmassa.
Kuolemanlaakson oli tarkoitus olla yhden miehen sooloprojekti, mutta se paisui puolivahingossa bändiksi, joka keikkailee Suomen suurimmilla klubeilla ja metallifestareilla, ja jonka levyt ovat myyneet moninkertaisesti enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Suunnittelimme äänittävämme kolmannen täyspitkän tässä sessiossa, mutta koska Swallow the Sun -rundit pitävät laulajamme Kotamäen kiireisenä pitkään, Kuolemanlaakson ei ole järkeä julkaista albumia ennen kuin pystymme keikkailemaan sen tiimoilta.
Koska biisejä syntyi koko ajan ja äänitysaddiktion vierotusoireet kävivät sietämättömäksi, ehdotin Svartille erikoisjulkaisua.
Olen aina rakastanut KISSin soololevyjen kansia. Tai itse asiassa koko KISS-soolojen konseptia: jäsenten omien musiikillisten identiteettien esittelyä individualististen soololevyjen muodossa.
Halusin luoda jotain uutta ja yllätyksellistä, joka ikään kuin jatkaa KISS-soololevyjen perinnettä mutta KL-twistillä – silläkin erotuksella, että kullakin KISS-soololla esiintyy vain se KISS-jäsen, jonka naama somistaa albumin kantta, kun taas tällä levyllä bändi koostuu Kuolemanlaakson jäsenistä ja puikoissa on luottotuottajamme Santura, joka on äänittänyt, miksannut ja masteroinut kaikki aiemmat äänitteemme.
Instrumentit on trimmattu letaaleiksi, biisit on demotettu perusteellisemmin kuin koskaan aiemmin ja fiilis huitelee siellä, missä ilma on ohutta. Kolmannen kappaleen rummut tarttuivat juuri nauhalle. I’ve said it before and I’ll say it again: tuo kaveri on käsittämätön settinsä takana.
– Laakso / KL