Kuolemanlaakson Markus Laakso raportoi V. Santuran studiosta Infernolle päiväkirjan avustuksella. Emme vielä tässä vaiheessa tiedä mitä siellä syntyy, tekstin perusteella tuskin Kuolemanlaakson albumia, mutta ehkä tulemme matkan aikana viisaammiksi.
Kuvat: Sachelle Babbar
16.2.2016
Ajoimme ensimmäisenä äänityspäivänä lähimpään kaupunkiin, Landshutiin. Furth, jossa Santuran Woodshed-studio sijaitsee, on mikroskooppisen pieni maalaiskylä, joka tunnetaan eritoten humalatarhoistaan. Jos viljelmät tuhoutuisivat, Euroopan olutmarkkinat syöksyisivät kuulemma katastrofitasolle, koska tienoo on niin merkittävä humalan tuottaja.
Landshutista, jonka työttömyysprosentti on Wikipedian mukaan 1,1, tarttui mukaan rumpukalvoja, kitarankieliä, elintarvikkeita ja virvokkeita. Kun käypäisten punaviinien hinnat lähtivät reilusta parista eurosta ja kori puolen litran nelosia kuudesta, rokkareiden hymyt olivat leveät kuin kakaralla jouluaattona.
Santura on anaalisen tarkka rumpumikityksissään. Woodshedin rumpuäänityshuone on pieni ja matala, mutta jotenkin hän onnistuu taikomaan tilasta massiivisen kuuloisen. Hän asettelee mikrofonit paikoilleen millintarkkuudella (taskulamppu suussaan), enkä ole nähnyt hänen siirtävän yhtään niistä sen jälkeen, kun hän siirtyy äänityshuoneesta tarkkaamon puolelle. Mitäpä suotta, kun tietää, mitä tekee.
Minun oli tarkoitus kirjoittaa tänään Santuran suosimista laitteista ja rumpuäänitystavoista, mutta homma lähti käsistä, kun Triptykonin ja Kuolemanlaakson nettihäiskä pamahti yllättäen tonteille. Teknisen analyysin sijaan olut- ja viinivarastomme hupeni nollille, ja studion jäykkähylly päätyi ratsattavaksi.
Niin tai näin, Tiera paukutti loput viisi kappaletta talteen. ”Oli aika juustoiset rumpuäänitykset. Niissä otettiin vaikutteita artisteilta, kuten Igor Cavalera, Vinnie Paul ja Tico Torres”, hän virnistää.
Santura ei ole tiukin mahdollinen äänittäjä ottojen teknisen täydellisyyden suhteen, vaan hänelle tärkeintä ovat oton fiilis ja musikaalisuus. Hän pitää Tieran jämäkästä soittotyylistä. Tarkoitus on saada rumpuosuuksista mahdollisimman luonnolliset, orgaaniset ja dynaamiset ilman sampleja ja triggereitä. Tierasta purkitukset olivat hänen studiohistoriansa helpoimmat. No, onhan näitä ralleja treenattukin.
Kun rummut tarttuivat kiintolevylle, kävimme tutustumassa Usvan kanssa lähiseutuun ja sen metsiin. Näimme tunnin kävelyn aikana yhden (1) ihmisen. Harmaahapsinen maalaisgeezeri ajoi vastaan antiikkisella punaisella traktorilla. Täällä ei paljon urbaani häly kuormita.
Tänään on tarkoitus äänittää kitaroita. Olo ei ole juhlavin mahdollinen, mutta onneksi plektra pysyy kädessä. On uskomatonta, miten paljon iloa Studio Julmahuvin Die Kühe -sketsit saavat yhä aikaan suomalaisyhtyeen, saksalaistuottajan ja jenkkinettiheebo-valokuvaajan keskuudessa. Was?! Nein, Dummkopf!
– Laakso / KL