Kuolemanlaakson Markus Laakso raportoi V. Santuran studiosta Infernolle päiväkirjan avustuksella. Emme vielä tässä vaiheessa tiedä mitä siellä syntyy, tekstin perusteella tuskin Kuolemanlaakson albumia, mutta ehkä tulemme matkan aikana viisaammiksi.
17.2.2016
Eilinen juhlinta, lyhyet yöunet ja kuormittavat uutiset Suomesta puhalsivat sadepilviä päänsisäiseen maisemaan. Kuulun siihen levyttävien artistien koulukuntaan, jonka mielestä soittofiilis on toki tärkeää, mutta optimaalisen sellaisen odottaminen on ajanhaaskausta. Raidat on saatava talteen, olivat fyysinen ja henkinen hyvinvointi millä tasolla tahansa. Ja ne siirtyvät kiintolevylle vain soittamalla ja laulamalla.
Kitarasavotta piti aloittaa klo 11 aamulla, mutta aloimme ruuvata soundeja lopulta vasta neljän jälkeen iltapäivällä. Ei siksi, että olisin vaatinut viivästystä haamunvalkoisin kasvoin, vaan siksi, että Santura saapui studiolle hieman myöhässä, yhteinen aamupalatuokio venähti pitkäksi, täytyi käydä ruokakaupassa (lähimpään sellaiseen on 12 kilometrin matka) ja rumpusetti purkaa kitarakaapin sekä -mikitysten tieltä.
Tuottajalla on myös tapana miksata rumpuraidat 80-prosenttisen valmiiksi ennen kitaraäänityksiä, sillä niiden iskevyys vaikuttaa – yllätys, yllätys – soittofiilikseen. Morjens, notta meinaan jytisee!
Kaikki Kuolemanlaakson levyjen komppikitarat ja bassot on äänitetty mallintavalla Axe-Fx II -preamp/efektiprosessorilla. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että signaali kulkee kitarasta Axe-Fx:ään ja Axe-Fx:stä koneelle. Perinteisiä vahvistimia ei tarvitse käyttää eikä mikityksistä huolehtia.
Santura halusi hyödyntää tällä kertaa vanhan koulukunnan metodeja ja miettiä kitarasoundit biisikohtaisesti, sillä äänitettävän materiaalin kirjo on niin laaja: lyijynraskas murskaus vaatii rinnalleen katraan nyansseja. Osaan itse äänittää vain auttavasti, enkä tiedä mikityksistä kuin pintapuolisesti, mutta Santura höpisi jotain Fredrik Nordströmin ja Andy Sneapin metodeista Engl 412 Pro -kaapin edessä häärätessään. Päädyimme vissiinkin Nordströmiin, jossa toinen Shure 57 osoittaa suoraan kohti elementtiä ja toinen komppaa vieressä 45 asteen kulmassa. Nuppina toimi klassinen Peavey 6505 ja pedaalina Triptykoninkin käyttämä Ibanez TS10 (Tube Screamer).
Jumalainen komppisoundi löytyi puolessa tunnissa. Jos sitä pitäisi kuvata kolmella adjektiivilla, valitsisin sanat massiivinen, raskas ja selkeä. Hyödynsimme leadsoundissa samaa katrasta, mutta pienemmällä säröllä sekä suuremmalla choruksella ja delaylla.
Koska pääsimme purkittamaan vasta iltamyöhällä, nauhalle tarttui vain yksi biisi, kenties oma suosikkini levyltä. Soitimme sen Santuran kanssa kimpassa hänen suosikkikeihäällään. Merkkiä ja mallia en viitsi kertoa tilan ja ajanpuutteen vuoksi, mutta mainittakoon, että olemme molemmat Ibanez-endorsattuja kitaristeja.
Seuraavaksi on tarkoitus purkittaa rallit, jotka tottelevat työnimiä Elegy, Billy Idol ja Judas Christ. Kuten mainitsin, skaala on laaja.
– Laakso, KL