Lemmyn muistoa kunnioitettiin harvinaisen kovalla tähtikokoonpanolla – Mikkey Dee, Chuck Billy ja kumppanit Motörhead-klassikon parissa

30.01.2017

Vaihtelevin kokoonpanoin operoiva Metal Allegiance, jonka ydinryhmään ja perustajiin kuuluvat David Ellefson, Alex Skolnick, Mike Portnoy sekä Mark Menghi, julkaisi viime syksynä edesmenneitä muusikkolegendoja kunnioittaneen ep:n. Muutama viikko takaperin all-star -yhtye puolestaan esiintyi Anaheimissa ja tuolloin samaa kunnianosoitusta kuultiin livemuodossa varsin vaikuttavan tähtikokoonpanon soittamana.

Settilistalta löytyi Fallen Heroes -ep:lllekin tehty Motörhead-klassikko Iron Fist. Kappaleen tullessa vuoroon lavalla seisoivat vakiojäseniin kuuluneiden Skolnickin ja Menghin rinnalla Gary Holt, Phil Demmel sekä Chuck Billy. Rumpujen taakse istahti oikeutetusti itse Mikkey Dee.

Paikalla oli myös Loudwire-verkkosivuston kameraryhmä, jonka kuvamateriaalia vedosta voit katsoa alta.

Motörheadin legendaarinen nokkamies Lemmy Kilmister menehtyi 28. joulukuuta 2015 vain muutamia päiviä syöpädiagnoosin saatuaan. Lemmy oli täyttänyt 70 vuotta vain neljä päivää aiemmin.

Lisää luettavaa