Lord Fist julkaisee debyyttipitkäsointtonsa perjantaina 20. helmikuuta. Infernolla on ilo tarjota miekka ja magia -heviä sisältävä Green Eyleen kuunneltavaksi sen koko mitassa julkaisuunsa asti.
”Ajan ja avaruuden, tajunnan ja alitajunnan halki kulkee virta. Teräksen, ajattomuuden ja mystiikan joki. Heavyn virta”, kuvaillaan saatekirjeessä levyn sisältöä. Kitaristi-laulaja Perttu Koivunen ja kitaristi Niko Kolehmainen antoivat alta löytyvät biisikuvaukset, jotka jatkavat tätä kohtalaisen korkealentoista linjaa
Who Wants to Live Forever
Perttu: – Postimyyntiliike Stuntmanista saatavat Alchemy Gothic -paidat olivat yläasteella kovaa huutoa. Pääkallo poltti röökiä ja alla luki ”Who wants to live forever”, kuka haluaa elää ikuisesti. Tuohon biisin nimeen nyt liittyy aika oleellinen ihmiskuntaa ja yksilöä ajava kysymyksenasettelu. Toisaalta kyse on universaalista asiasta, mutta samalla levyn tarinan sisäisestä kamppailusta. Biisi taisi ottaa starttilaukauksen roolin levylle, niin musiikkinsa kuin sanoituksensa ansiosta. Muistan, kun tämä pääriffi saatiin ekaa kertaa soitettua. Treenikämpän ulkopuolella savusi neljä kalloa.
Rainbow Eyes
Perttu: – Sateenkaaren päässä on aarre, siinä missä silmistä puhutaan sielun peilinä. Rajutkin fyysisen maailman tapahtumat juontavat juurensa niin primitiivisistä selviytymisvaistoista kuin korkeista ideaaleista, joiden olisi tarkoitus johdattaa jonkin etnisen ryhmän kulttuurievoluutiota. Minkälaisella pakomatkalla me olemme vai onko tämä linnake murtumaton, se jää nähtäväksi. Kuitenkin näitä spektrejä seuratessa katson yhä silmiisi ja tiedän olevani kotona.
River’s End
Perttu: – Muistan, kun olin viisivuotiaana naapurin Ollin eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan ja yhtäkkiä näin sen. Maapallon tyhjässä avaruudessa. Sitten kuvittelin, että se katosi. Huomasin oman ajatukseni jäävän kuitenkin jäljelle. Sitten kuvittelin, että ajatuksenikin katoaa. Tuijotin sisäiseen tyhjyyteen. Kengät saatiin jalkaan, mutta eipä se jokin enää ennalleen palannut. Tässä sitä kuitenkin vielä seisotaan. Liekeissä. Ihmiselämän tragediaan kätkeytyy uskomaton mahdollisuus. Sitä tämä biisi mulle ainakin merkkaa. Elämä on riemullista turpaanvetoa, kuten alun tomikompista voi fiilistellä.
Master of the Witches
Niko: – Uudelleen äänitetty versio ensimmäisen demon hittibiisistä. Mun mielestä tämä kuvaa sitä päivää, kun ihminen huomaa monien sattumalta poikettujen sivuraiteiden kuljettaneenkin kohti yhtä ja samaa päämäärää. Fokus on ensisijaista, ympäristö toissijaista. Tietyllä tavalla tämä biisi ihan konkreettisestikin järkeistää mun aiempia tekemisiä. En olisi koskaan voinut keksiä samanlaista riffiä ellen olisi joskus nuorempana soitellut jotain modernimpaa thrash-tyyliä, mitä taas jossain välissä ehdin jo vähän katuakin, täysin turhaan.
Green Eyleen
Niko: – Samalla kun vanhat ennustukset alkavat käydä päivä päivältä ällistyttävimmin tarkkuuksin toteen, vahvistuu tuntemus siitä, että tulevaisuuden täytyy silti olla vielä paljon mielivaltaisempien muuttujien varassa. Ehkä ihmiskunnan kohtalo lankeaa älykkäämpien olentojen käsiin. Hyveet punnitaan puolestamme uudelleen. Kuka ansaitsee toisen mahdollisuuden vihreäpukuisen kuningattaren äidillisessä huomassa? Moottorit käynnistetään. Tuplabasarit säestävät tähtienvälistä valssia.
The Well of Ganchul (Eyleen Pt. II)
Niko: – Matkaliput on leimattu, mutta todellinen koitos on vasta edessä. Kuvitella, että vielä tässä vaiheessa matkustajien joukossa elää ajatus siitä, että kohtalomme olisi jonkun muun kuin itsemme käsissä. Hyveiden arvioimiseen nojannut valintaprosessi olikin täydellinen epäonnistuminen. Onko tällaisen varaan edes järkeä rakentaa uutta? Auttajamme seuraa mykistyneenä vierestä, kun kävelytämme itsemme jälleen samaan puutarhaan, aina kaivon reunalle asti. Olemme taantuneet tilaan, jossa emme kykene enää tunnistamaan omaa luomisjälkeämme.
Power Medal
Perttu: – Kerran on pohjoisessa kisat. Kappale kertoo siitä kun mitellään niitä voimia ja testataan kuka on kuka. Oli laji sitten jokamiesralli, hiihtäminen, mäskäys tai nopanheitto (meikän tapauksessa varmaan muuttuva labyrintti). Biisin lopussa olevia ”vanha ukko” -kuoroja olin itse vetänyt jo keikoilla ja onneksi tulivat ne levyllekin – tällä kertaa äänitysvelhonamme toimineen Samuli Pesosen toimesta.
Road Ravens
Niko: – Yksilökeskeinen maailmankuva ja sen häikäilemätön ruokkiminen esiintyi yhtenä teemana levyn avauskappaleessa. Kuinka paljon sille jää osaa, kun elämän syvintä tarkoitusta aletaan etsiä ryhmän pyrkimyksistä? Kun kirkkain itsetuntemuksen hetki koetaankin kollektiivisen yhteisymmärryksen kautta. Puhdas, lahjomaton yhteisöllisyys kompromissien hapantamassa maailmassa. Biisi kuvailee tätä myyttiä ja tarjoaa kuvastossaan kertauksen myös Viidestä Pyhästä. Prätkähiiret. Sähkökitara. Poe. Toinen puoli. Liitto.