Lue Jalometalli Spring Break 2013 -reportaasi

Ennakkoon suuret odotusarvot koonnut Oulun Jalometalli-organisaation Spring Break -tapahtuma typistyi torsoksi harmillisen pääesiintyjäperumisen myötä. Taidehevigenren suurin ja kaunein Queensrÿche jätti uusine laulajineen saapumatta Suomen vitutuspääkaupunkiin. Tämä jätti monen bändin toista tulemista odottaneen nuolemaan näppejään siinäkin mielessä, että iso osa ennakkoon maksettuja matkalippuja päätyi roskakoriin viimeistään siinä vaiheessa, kun tapahtuman uudeksi headlineriksi julkistettiin saksalainen Grave Digger.

Itse keikkailtakin osoitti, ettei Jalometallin tämän vuoden kevättapahtuma mennyt yleisömäärän osalta aivan nappiin. Vartti Teatrian ovien avautumisesta paikalla oli allekirjoittaneen lisäksi ehkä puolen kymmentä yleisön edustajaa. Soittolavakin oli kasattu Teatrian ns. pienelle puolelle, mikä lopulta osoittautui järkeväksi vedoksi. Tapahtumasta muodostui kaikesta epäonnisuudestaan huolimatta lopulta hellyttävän intiimi metalli-iltama. Illan mittaan ovien sisäpuolella oli jengiä enimmillään alun toistasataa sierainparia.

Ainakin näin melometallistin, siis lähinnä alkuperäisen pääbändin todennäköisimmän kohdeyleisön edustajan näkökulmasta Spring Breakin esiintymisjärjestyksen olisi voinut kääntää ylösalaisin. Ensimmäisenä lavalle kammennut Stargazery, yksi paikallisen melometallimonityöläisen, kitaristi Pete Ahosen lukuisista yhtyeistä, vetäisi nimittäin heittämällä illan parhaimman keikan. Vaikka bändi oli ennen tätä iltaa soittanut kimpassa edellisen kerran parisen vuotta sitten, ei yhteiselon puute näkynyt Stargazeryn otteissa mainittavasti. Ammattimiesten bändi kaikki tyyni.

Kylmillä väreillä ei tuntunut olevan loppua yhtyeen laulajaa, Michael Schenker Groupissakin ansioitunutta Jari Tiuraa kuunnellessa. Mies pisteli korkealta ja kovaa Stargazeryn debyyttilevyn Eye on the Sky:n materiaalia niin tasaisen laadukkaasti, kuulassointisesti ja puhtaasti, että muun bändin ei tarvinnut kuin nautiskella mukana. Vaan eipä siinä, mastermind Ahonenkin pääsi väläyttelemään sisäistä Yngwie Malmsteeniaan varsinkin setin hitaampien numeroiden soolo-osioissa. Mainittakoon, että Stargazery soitti Teatrialla myös yhden uusista kappaleistaan, Voodoon. Simppelin ja suhteellisen tarttuvan kertosäkeen omaavan raapaisun perusteella bändi jatkaa sävellyksellisesti hyväksi havaitsemallaan tiellä. Keikasta vielä sen verran, että Stargazery soundasi kaikin puolin helkkarin hyvältä, varsinkin rumpujen osalta.

enforcer1_inferno

Seuraavana lavan kirjaimellisesti täytti neljän nuoren ruotsalaismiehen turboahdettu nopeus- ja perinnehevirykmentti Enforcer, joka keräsi osan harvalukuisesta yleisöstä jopa kiinni mellakka-aitaan. Energinen bändi hyppi, pomppi, riehui ja poseerasi vajaan tunnin verran suhteellisen samasta puusta veistettyä, mutta sähäkkää riffitulitusta. Yhtyeen jäsenten soitto oli tarkkaa, mutta juuri sopivasti levällään ja etukenossa. Tällaisessa hevissä niin sen kuuluukin olla, mikäli haluaa kuulostaa mahdollisimman aidolta. Musiikillisesti bändi näyttää olevan paljosta velkaa esimerkiksi Iron Maidenin kahdelle ensimmäiselle albumille. Rautaneito-assosiaatiota vahvisti myös Enforcer-basisti Tobias Lindqvist, joka oli ulkonäköään ja soittotyyliään myöten kuin ilmetty Steve Harris 30 vuotta sitten. Lindqvist toi Harrisin ohella mieleen yhtä aikaa myös maanisuuspistoksen saaneen Malcolm Youngin ilmeiden ja eleidensä puolesta sekä Airbournen Joel O’Keeffen pärstäkertoimensa puolesta.

Muutenkin Enforcerissa kiinnitti huomiota bändin tarkoituksellisesti tai tahattomasti karikatyyrimäisiin lookalike-assosiaatioihin. Esimerkiksi laulaja-kitaristi Olof Wikstrand on kuin Reckless Loven Olli Hermanin speed metal -kaksoisveli. Rumpali Jonas Wikstrand kävisi puolestaan vaikkapa nuoresta Steven Adlerista. Siis kaikin puolin häpeilemättömän näyttävä bändi, joka Oulussakin veti asenteella röyhkeästi ja siekailematta sata lasissa, vaikka yleisöä ei niin hirvittävästi ollutkaan. Ja luulen, että jos olisin ollut keikan ainoa katsoja, meininki lavalla olisi ollut aivan samanlainen.

gravedigger1_inferno
Viimeisenä, ja ilmoitetusti puolen kymmenen aikaa lavalle marssi germaanihevin geneerisimpiin jarruihin kuuluva Grave Digger, jonka otteissa illan teemana ollut bändien ammattimainen esiintymisasenne kulminoitui sittenkin kaikista parhaiten. Jotakuinkin kaiken kokeneiden ja pitkän päivätyön kelttikaikuisen perushevin parissa tehneiden ukkojen porukka otti yllättävänkin innokkaan yleisönsä vastaan pääesiintyjän elkein. Bändi taisi itsekin olla positiivisesti yllättynyt vastaanotostaan, koska hauskuus näkyi päällepäin niin basisti Jens Beckerin kokonaisolemuksesta kuin illan tyylikkäimmän rumpalin tittelin vieneen Stefan Arnoldin ilmavasta ja näyttävästä soitosta. Myös maailman ehkä rumin bändikeulakuva, ikinuori variksenpelätin (lauluääntä myöten) Chris Boltendahl meuhkasi pitkin lavaa kuin nuori kolli konsanaan.

Kaikesta tästä huolimatta on tosin toiseen kertaan ihmeteltävä bändin lavan eteen kokoamaa headbangaajien määrää, koska musiikillisestihan yhtye on oikeastaan aina ammentanut saksalaisten jämäheviriffien kaatopaikalta. Bändin kappaleiden sotaisa ja historiarikas tematiikka ja yksinkertainen, mutta tiettyyn pisteeseen saakka toimiva härkäpäinen heviasenne ovat kuitenkin asioita, jotka tekevät Grave Diggeristä ennemminkin rakastettavan kuin varsinaisesti vihattavan yhtyeen. Ja tämä jonkinmoista legendaarisuusviittaa harteillaan kantavan bändin näkeminen livenä edes kerran (Stargazeryn ohella) riitti mainiosti ainakin minulle tämän kertaiseen Oulun reissuun.

Toivotaan myös, että Queensrÿchen ja tuoreen vokalistinsa Todd La Torren korvauskeikka lokakuussa myös toteutuu.

www.jalometalli.net