Luontomystiikkaa ja suomiromantiikkaa – Jess by the Lake -video ensinäytössä

Under the Red Light Shine on Jasmin Saarelan sooloalbumin nimikkokappale.

25.06.2019

Jess and the Ancient Ones -yhtyeen keulakuva Jasmin Saarela julkaisi kesäkuun alussa Under the Red Light Shine -sooloalbumin Jess by the Lake -taiteilijanimen alla. Nyt Infernon välityksellä saa ensiesityksensä levyn nimikkokappaleelle tehty video, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Jess by the Lake lähestyy rockmusiikin perinnettä emoyhtyettään orgaanisemmin; kitaravallit ja happotripit ovat saaneet väistyä luontomystiikan ja kotimaisen melankolian tieltä. Saarelan mukaan levyn sävellykset ovat lähteneet tarpeesta luoda, pohdiskella ja jäsentää tunteita, elämää sekä maailmankuvaa, ja se on ylistys maailmankaikkeudelle, ihmismielelle, rakkaudelle ja jollekin määrittelemättömälle kaipuulle.

”Vaikka lyriikat ovatkin englanninkielisiä, toivon, että niiden läpi välittyisi edes hieman suomiromantiikkaa. Nimi viittaa siihen, että olen käytännössä asunut koko elämäni järven rannalla, kasvanut metsässä ja tuntenut vahvaa, muuttumatonta luontoyhteyttä läpi tähänastisen elämäni.”

Lisää luettavaa