Max Cavalera: Minun ja Igorin olisi pitänyt erottaa ne kaksi muuta persläpeä ja pitää Sepultura itsellämme

21.09.2016

Sepulturan perustajiin kuulunut veljespari Max ja Igor Cavalera kiertää parhaillaan Pohjois-Amerikkaa juhlistaen 20 vuotta täyttänyttä Roots-albumia. Metal Insider pyysi haastattelussaan Max Cavaleraa palaamaan vuoteen 1996 ja niihin tunnelmiin, jossa hän erosi yhtyeestä. Maxin kommenttien perusteella on melko selvää, että alkuperäisen Sepultura-kokoonpanon reunionia ei ole ihan hetkeen odoteltavissa.

– Olihan se todella vaikea ajanjakso, sillä en koskaan kuvitellut jättäväni bändiä. Lähtöni jälkeen en kuukauteen halunnut olla missään tekemisissä musiikin kanssa, halusin vain olla pilvessä ja kännissä. Mutta pikku hiljaa aloin taas tehdä biisejä ja jatkoin samaan suuntaan, mihin olimme Rootsilla menneet, Cavalera muistelee.

– Sepultura oli minun lapseni ja todella lähellä sydäntä. Nyt kun asiaa ajattelen, niin minun ja Igorin olisi pitänyt erottaa ne kaksi muuta persläpeä [Andreas Kisser ja Paulo Jr.] ja pitää Sepultura itsellämme. Miksi emme sitten tehneet niin, en tiedä.

– Sen vuoksi minusta tämä juhlakiertue on erityinen, koska soitamme levyä, jonka tekemisessä olin todella vahvasti mukana. Lähes kaikki Rootsilla on syntynyt minun ideoistani, joten se on erityisen lähellä sydäntä. Joten nyt kun pääsemme 20 vuoden jälkeen soittamaan levyä Igorin kanssa, olen iloinen. Tarinalla on onnellinen loppu, vaikka tie tänne onkin ollut todella kivinen.

Roots-albumi kuullaan kokonaisuudessaan myös Suomessa, kun Cavaleran veljekset saapuvat 9. joulukuuta Hämeenlinnaan.

Lisää luettavaa