Max Cavalera panetteli entistä kälyään kirjassa, tuomittiin korvauksiin

10.11.2015

Tänään 10.11. Helsingissä konsertoivan Sepulturan entinen pomo Max Cavalera on tuomittu brasialaisessa tuomioistuimessa 50 000 realin eli noin 12 000 euron korvauksiin hänen paneteltuaan tuoreessa omaelämäkerrassaan veljensä Igorin entistä vaimoa.

Blabbermouth-sivusto kertoo, että Sepulturan managerina bändin myöhempinä vuosina toimineen Monika Bass Cavaleran alkuperäinen, viime vuonna asetettu vaatimus ”moraalisista haitoista” oli peräti miljoona realia eli reilut 240 000 euroa. Korvausten lisäksi nykyisin Soulflyta ja Cavalera Conspiracyä pyörittävä muusikko joutuu perumaan puheensa julkisesti kolmessa erikseen mainitussa brassisanomalehdessä.

Kalabaliikki juontaa siihen, että Cavalera kutsuu ex-kälyään yhdessä Joel McIverin kera värkkäämässään kirjassa ”nartuksi” ja väittää, että nainen yritti pokata hänet aikoinaan ennen ”tyytymistään” miehen Igor-veljeen.

Kyseinen elämäkertateos, englanninkieliseltä nimeltään My Bloody Roots: From Sepultura to Soulfly and Beyond, on julkaistu Suomessa Like-kustantamon kautta otsikolla Max Cavalera – Muistelmat.

Lisää luettavaa