Megadeth, Lamb of God, Trivium ja In Flames järjestävät yhteisen livestriimispektaakkelin

Kultakin yhtyeeltä nähdään harvinainen keikkataltiointi.

11.06.2020

Megadethin, Lamb of Godin, Triviumin ja In Flamesin oli tarkoitus lähteä yhteiselle kiertueelle tänä kesänä, mutta toisin kävi. Fanien pettymystä lievittääkseen nelikko yhdistää voimansa tulevana viikonloppuna Metal Tour of the Year -livestriimispektaakkelin merkeissä. Striimitapahtuman aikana esitetään kultakin bändiltä kokonainen konserttitaltiointi, joita edeltää bändien tuoreet haastattelut.

Tapahtuma alkaa Suomen ajassa keskiyöllä perjantain (12.6.) ja lauantain (13.6.) välisenä yönä. Megadethilta nähdään salakeikka Brooklynin St. Vitus -baarista vuodelta 2016, Lamb of Godilta konserttitaltiointi Chicagon House of Vansista viime helmikuulta, Triviumilta Dallasin Dreamhack-keikka viime vuodelta ja In Flamesilta puolestaan yhtyeen oman Borgholm Brinner -festivaalin pääesiintyjäkeikka viime vuodelta.

Livestriimiä pääset seuraamaan tapahtuman verkkosivuilta, jota kautta voi myös ostaa tätä spektaakkelia varten tehtyjä paitoja ja muita oheistuotteita. Osa tuotteiden tuotoista lahjoitetaan Live Nationin lanseeraamaan, keikkatyöläisiä auttavaan Crew Nation -hyväntekeväisyyskohteeseen.

Lisää luettavaa