Mikko Herrasen thrash-partio Misterer tekee välitilipäätöksen – ep-levy tulossa ennen uutta pitkäsoittoa

Uutta pitkäsoittoa on työstetty jo viime syksystä.

20.01.2020

Mikko Herrasen (Velcra, Rust) luotsaama thrash metal -yhtye Misterer julkaisee uuden Fierce Retaliation -ep-levyn digitaalisissa musiikkipalveluissa perjantaina 14. helmikuuta. Ep sisältää neljä jo keikoiltakin tuttua raitaa, joissa pitti pyörii ja meno on kuin moukarihäkissä.

Fierce Retaliation toimii samalla eräänlaisena välitilinpäätöksenä huhtikuussa 2019 julkaistun mainion Ignoramus-debyytin sekä tulevan kakkosalbumin eli vanhan ja uuden materiaalin välillä. Toisen levyn äänitykset aloitettiin viime syksynä ja vielä nimeämätön levy julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Mistererin voi alkuvuoden ja kevään mittaan nähdä myös keikoilla ainakin Mikkelin Wilhelm Public Housessa 25. tammikuuta sekä 7. maaliskuuta Seinäjoen 15:ssä.

Lisää luettavaa