Muistatko vielä Trollheims Grottin? Monessa mukana olevan Spellgothin bändi tekee paluun pitkän levytystauon jälkeen

25.02.2018

Muiden muassa Hornasta, Baptismista ja nykyisin myös Peste Noiresta tutun Spellgothin ja veljensä LRH:n vuonna 1997 perustama Trollheims Grott julkaisi vuosituhannen alussa kaksi industrial black metaliksi luonnehdittavaa albumia Woodcut Recordsin kautta, kunnes katosi ilmeisen pitkälle luovalle tauolle.

Kolmas levy on kuitenkin saatu vihdoin pakettiin, ja sen kestoksi ilmoitetaan 44 minuuttia, kun taas albumin älppäriversio kellottaa 51 minuuttia.

Musiikin kerrotaan olevan puhdasta black metalia bändin oman vision täyttämänä, joten jälki lienee aiempaakin armottomampaa.

Levyn tarkemmat tiedot ja ilmestymispäivä odottavat vielä julkaisuaan, mutta albumin luvataan olevan ulkona aikaisin vuonna 2018, eli aivan näillä näppäimillä.

Tältä bändi kuulosti viidentoista vuoden takaisella Bloodsoaked and Ill-fated -levyllään.

Lisää luettavaa