Mustat perhoset palaavat – Red Moon Architect julkaisee uuden levyn, ensisinglen lyriikkavideo katsottavissa

19.04.2017

Kouvolalainen funeral doom -yhtye Red Moon Architect julkaisee järjestyksessään kolmannen pitkäsoittonsa Return of the Black Butterflies 19. toukokuuta.

Return of the Black Butterflies on ensimmäinen, jolla kuullaan viime vuonna bändin uudeksi laulajaksi liittynyttä Ville Rutasta (ex-Casket). Esimakua Rutasen toimituksesta voi tarkastella tänään julkaistulta Tormented-singleltä. Yhtyeen pääarkkitehti Saku Moilanen sanoo yhtyeen asettavan uudella levyllään riman ennätyskorkealle ja kyseessä on selvästi bändin paras levy.

”Biisit ovat moniulotteisia, dynaamisia ja entistä raskaampia. Levy seilaa syvissä vesissä alusta loppuun, eikä päästä otteestaan kertaakaan tämän 49 minuutin aikana. Jos kuuntelet vuonna 2017 vain yhden levyn, kuuntele tämä!”, Moilanen julistaa.

Levyn julkaisua juhlistetaan keikalla Helsingissä Elmun Baarissa 8. kesäkuuta.

Lisää luettavaa