Nightwish soitti Infernolle tulevan albuminsa – lue ensitunnelmat

Nightwish on yli 20 vuoden uransa varrella elänyt aikoja, jolloin se on ollut täydellisessä ristiriidassa, tai jopa hajoamisen partaalla. Nyt Human :II: Nature -albumilla Nightwish on saavuttanut toisen ääripään: se on saavuttanut täydellisen harmonian itsensä kanssa.

18.01.2020

Nightwishin studioalbumit eivät ole mitä tahansa joka toinen vuosi ilmestyviä pikkulevytyksiä, jotka ilmaantuvat tasaisin väliajoin ihmisten kuultavaksi, jotta bändi pysyy tien päällä ja leivän tyngässä kiinni. Nightwishin albumit ovat kokonaisvaltaisia ja jopa elämää suurempia teoksia, jotka ovat ilmestyessään suuria tapauksia.

Huhtikuussa julkaistava Human :II: Nature -albumi alleviivaa tätä ajatusta entisestään. Tämän Inferno sai huomata, kun pääsimme Nightwishin vieraaksi Leville. Tulevan albumin ensimmäinen kuuntelu osoitti, että Nightwishinkin mittaluokan bändi voi vielä tänäkin päivänä liikuttaa ihmismieltä, ja paljon.

Ei olekaan ihme, että ennakkokuuntelun alkaessa Tuomas Holopaisesta tai koko Nightwishista ei voinut aistia hermostuneisuutta: koko joukko oli syystäkin itsevarma luomuksestaan.

Ei väkinäisiä fanipalveluksia – aitoja elämyksiä puhtaasta sydänverestä

Tuomas Holopainen voisi varmasti milloin tahansa säveltää näennäisiksi fanipalveluksiksi vaikka vasemmalla kädellä albumillisen everdreameja, nemoja, amarantheja ja elaneja, tai vastaavasti oikealla kädellä nipun ghostlovescoreja, greatestshowoneartheja ja poetandthependulumeja. Human :II: Nature on kuitenkin sitä todellista fanipalvelua: musiikkia, jota Holopainen itse haluaa luoda. Tämä albumi ei perustu hitteihin, nämä kappaleet ovat teoksia. Omia pieniä maailmojaan, jotka kertovat tarinoita mielikuvituksen ulottumattomista. Nyt Human :II: Naturella Holopainen valjastaa tämän kaiken Nightwish-soundiin, joka kuulostaa yhtä aikaa täysin ja ei lainkaan Nightwishilta, ja on vuodatettu sieltä aidoimmasta sielusta ja sydänverestä. Jo yksi kuuntelu varmistaa sen, että tämä albumin äärellä tullaan vuodattamaan loputtomasti kyyneliä ympäri maailman. Se ei ole mikään itsestäänselvyys kyynistyvässä nykymaailmassa, eikä varsinkaan Nightwishin mittaluokan bändissä, josta olisi voinut muodostua liukuhihnatuote.

Orkestereista riisuttu ensimmäinen levy – täysin orkestraalinen kakkoslevy

Nightwish lähestyy uutta, lähestulkoon shamanistiseksi ja silti metallisesti iskeväksi osoittautuvaa albumiaan uudenlaisista kulmista: ensimmäinen levy luottaa vahvasti Nightwishin soundiin, mutta massiivisimmat orkesterit on nyt riisuttu jousiin, ja pääosassa on Nightwish itse. Albumi on ladattu hurmoksellisilla melodioilla ja taatusti jo ensimmäisellä kuulemalla tajuntaan uppoutuvilla suurien tunteiden kertosäkeillä, mutta samalla se on todellinen musiikkimaailmojen ja kulttuurien yhteentörmäys. Jokainen kappale tuntuu kuin matkalta johonkin eri maailmankolkkaan tai ulottuvuuteen. Rytmit ja melodiakielet ovat yhtä usein eksoottisia ja läheisiä, mutta maailman laidasta riippumatta kaiken sitoo yhteen Nightwishin soundi, jota ei voi enää verrata mihinkään muuhun bändiin. Sen huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisen levyn vastakohdaksi toinen levy riisuu bändisoittimet pois kokonaan, ja soi orkestraalisesti, kuulostaen silti täysin Nightwishilta. Ja vieläpä ihan uudella tavalla.

Floor, Marco ja Troy: kolmen laulajan täydellinen harmonia

Kun Human :II: Nature soi, huomasi kerta toisensa jälkeen ihmettelevänsä, miten yhtä ja samaa orkesteria on voitu siunata kolmella näin ainutlaatuisella laulajalla, joiden äänet vieläpä soivat täydellisesti yhteen. Tämän trion taika on tullut tutuksi jo Nightwishin kiertueilla viime vuosina, mutta Human :II: Nature räjäyttää Nightwishin laulupankin ihan uusilla ulottuvuuksilla. Floor Jansenin skaala yltää herkimmästä tulkinnasta aggressiivisempien revittelyjen kautta valtavaan voimaan, joka kantaisi levyä jo yksinään. Kannattaa valmistautua siihen, että kun Shoemaker-kappale saavuttaa lopullisen kliimaksinsa Floorin klassisilla lauluilla, nousevat ihokarvat pystyyn päästä varpaisiin. Puhumattakaan siitä, kun levyn päättävä 7-minuuttinen Endlessness hivuttaa aiemmin albumilla harmonioissa ja välähdyksissä pidättäytyneen Marco Hietalan selkäpiitä hyytäviin soolotulkintoihin, tai kun Troy Donockley tulkitsee Harvest-kappaleessa tunnistettavalla äänialallaan maailmoja, joita ei ole Nightwishissa koskaan aiemmin kuultu. Tämä albumi on silkkaa ihmisäänen juhlaa tavalla, josta Nightwish saattoi viime vuosikymmenellä vain haaveilla.

Oletteko ikävöineet Emppua? Saamanne pitää!

Nightwish on jo vuosikausia ollut moniulotteista orkesterimusiikkia, jossa bändisoittimet ovat olleet yksi osa isoa kokonaisuutta. Moni onkin saattanut kaivata kovana kitaristina tunnetulle Emppu Vuoriselle suurempaa roolia. Nyt sitä löytyy! Odottakaahan kun kuulette vaikkapa levyn ensimmäisenä singlenä julkaistavan Noise-kappaleen musiikkivideoineen. Nämä raskaat riffit eivät ole millään muotoa orkesterin komppailua, tai varsinkaan mukana vain siksi, jotta mukana olisi metallia. Human :II: Naturella Emppu ei riffittele kuin Crownlessilla vuoden 2000 Wishmaster-albumilla. Empun raskaimmat ja melodisimmat riffit, sekä lumoavat leadit ovat silkkaa vuosimallin 2020 Emppua.

Kaikki maailman rytmiryhmät varokaa: Kai Hahto on irti!

Edellisellä Endless Forms Most Beautiful (2015) -albumilla Kai Hahto hyppäsi Jukka Nevalaisen saappaisiin melko loppuvaiheessa albumin valmistelua, ja Kai soittikin monella tapaa Jukan osuudet kuin Jukka itse olisi ollut pannujen takana. Nyt Tuomas suorastaan vaati, että Hahto päästää oman itsensä kahleista, ja soittaa kuin Hahto. Tämän kuulee. Human :II: Naturelta löytyy rumpua, pannua, kannua, bongoa ja perkussiota siihen malliin, että Hahto yltää maailmanmusiikin mittakaavalla kaukaisimmasta idästä etäisimpään länteen. Human :II: Nature on muutenkin kuin matka maailman ja ihmisyyden ympäri ja läpi, ja saman voi sanoa Hahdon maailmanluokan työskentelystä.

35-minuuttinen instrumentaali – kuin pieni suuri elokuva

Joku saattoi ajatella Human :II: Naturen kappalelistauksen tullessa julki, että sen toisen levyn 35-minuuttinen täysin orkestraalinen teos on kuin Nightwishin instrumentaalit aina, tai vaikkapa lähellä Holopaisen muutaman vuoden takaista Roope Ankka -albumia. Ei lähimainkaan. Jos Holopaisen teoksissa onkin toisinaan kuulunut esimerkiksi Hans Zimmerin vaikutus, All the Works of Nature Which Adorn lähestyy orkesterimusiikkia erilaisin kulmin. Se tuntuu nousuineen, laskuineen, käänteineen ja kliimakseineen puolen tunnin elokuvalta äänen muodossa. Ei siis soundtrackmainen kokemus, vaan tämä teos ei edes tarvitse kuvaa rinnalleen mielikuvia rakentamaan. Kun tätä puolituntista kuuntelee silmät kiinni, ei laulettuja sanoja osaa kaivata. Nightwish ei pistä mielikuvitusta laukkaamaan, vaan mielikuvitus lähtee silkkaan raviin.

Lisää luettavaa